— Minun täytyy joksikin aikaa jäädä kaupunkiin, niin että minä olen täällä sähköttäjänä.
— Ja minun asemani tulisi Halkiovuorelle? kysyi Taavi.
Mikko nyökäytti päätään.
— No kuules nyt, Mikko. Minä en yleensä kannata tällaisia ns. sivumiesten meininkejä. Ne haiskahtavat tavallisesti liian paljon kelloseppien ikiliikkujilta ja sen semmoisilta. Mutta sinä olet oikeassa, että tämä asia on tärkeä ja mielenkiintoinen, ja teillä näkyy olevan vakavat aikomukset. Minulla on viikko joutilasta aikaa, ja tuumin muutenkin painua salolle. Tulen kesäleirillenne ja panen poikien kanssa siellä pystyyn aseman — jos sellaiseen seurakuntaan tällainen teekkari kelpaa. Ja nyt näkemiin — illalla puhumme lähemmin asiasta.
Hän tervehti lyhyesti, kääntyi ja poistui kiireesti kaupungille päin toisten astellessa edelleen.
— No, Manski, nyt saitte leirille alokkaan, josta langattoman asiassa on hyötyä ja joka muutenkin on verraton mies kaikesta nurinastaan huolimatta. Olen varma, että hänestä kerran vielä tulee vaikka partiolainen. Vai mitä arvelet?
— Tuhti tuntuu olevan. Ei sinne leirille muuten kernaasti vieraita ottaisi, mutta ehkä tämä hanssi on hyvä, vastasi Manski tuumivasti.
— Varmasti. Huomenaamuna kello viideltä vedämme antennin, tulet kai mukaan? Mutta mikä mustalaiskuorona tuolta saapuu?
— Meidän poikia, sanoi Manski, varjostaen silmiään. — Akki kulkee edellä ja lyö tahtia, ja Aamos työntää käsirattaita ja Piksa, ja rattailla on jotakin valkoista.
— Niin on. Mitäs hullutuksia niillä nyt on tekeillä? Otetaanpa selvää.