— Taas vihellys — odotas — hyvin kaukaa — kiireellisen tulon merkki. Anteeksi, minun täytyy mennä katsomaan, mikä siellä on, ja Mikko riensi jo mäkeä alas.
— Etsi joen toiselta puolelta porraspuun korvasta polku, huusi Irja vielä hänen jälkeensä.
Kesti kauan, ennenkuin Mikko palasi. Hänellä oli mukanaan märkä ja mutainen Aamos Kaino Kasperi Lax.
— Siellä on suuri kaunis lehmä suossa, aivan uppoamaisillaan, pauhasi
Aamos.
— Niin on, todisti Mikko, — ja tämä vesseli oli myös samassa kadotuksessa. Hän oli ensin poikien kanssa kilpaillut myllyllä kulkemalla torin reunaa, sitten lähtenyt harhailemaan, etsien jotakin partiotehtävää, ja niin tullut suolle, nähnyt lehmän vajoamassa ja tahtonut antaa sille ensiapua, johtaja nauraen selitteli pihalla oleville. — Mutta lehmä on saatava heti pelastetuksi; se on perin näännyksissä ja syvällä suossa.
— Se on sitten kumma se Ruhmassuo. Aina se uhkaa joka kesä jonkin lehmän viedä, vaikka kuinka vahtia pitäisi.
Mikko meni heti isännän puheille, vihelsi pojat kokoon, määräsi Manskin ja Akin noutamaan lautoja, köysiä ja kolme neljä hevosen luokkia, jotka pantaisiin lehmän alitse sitä nostettaessa, ja lähti itse hakemaan Taavia ja muutamia miehiä avuksi. Pian painuivat kaikki suolle isäntäväen vastusteluista huolimatta, ja salissa jatkui ilonpito entiseen tapaan.
* * * * *
— Koomillisuus ja runollisuus ovat elämässä hyvin lähekkäin, filosofoi
Akki, kun pojat yön hiljaisia vesiä olivat palaamassa Halkiovuorelle.
— Tiedätkös, Manski, mikä on ero lehmännostajan ja lehmänostajan
välillä!
— En.