— Ei jälkeäkään.
Teltasta alkoi tulvia poikia, partiojohtaja ja Saara tulivat luo ja tervehtivät.
— Meitä on täällä koko joukko kaupungista. Siellä oli "Korven laulajain" konsertti, ja he tulevat tätä kautta saadakseen laskea koskia. Toinen vene tuli jo, ja toinen tulee noin tunnin perästä. Sillä aikaa me pyytäisimme saada katsella leiriänne ja riennämme sitten koskille katsomaan veneen tuloa.
Kimiläisten johtaja jäljesti oppaat seurueelle ja oli itse kohteliaana näyttäjänä.
— Tämmöistä leiriä ei teillä taida olla Halkiovuorella? kysyi Irja
Mikolta, kun he palasivat takaisin suurelle teltalle.
— Ei lähimainkaan, vastasi Mikko. — Perin vaatimaton vain.
— Mutta miehiä siellä ollaan, vaikkei niin paljonkaan ole, puolusti Saara, joka kohteliaana oli koko ajan kulkenut mukana. — Me olimme haastaneet heidät lippukilpaan, ja he voittivat meidät perinpohjaisesti. Se oli jännittävin partioleikki, missä koskaan olen ollut mukana. Katsokaa — lisäsi hän vetäisten paperilipun taskustaan, tällaisessa paikassa oli halkiovuorelaisten lippulinna, jota me emme millään olleet edes löytääkään. Leikki oli sellainen.
Ja selitellen leikkiä hän ojensi paperin Irjalle.
Mikko katsoi Irjan kauniita kasvoja, kun hän tarkasti paperia. Mutta sitten hän tuli vilkaisseeksi paperilehden takasivua.
— Irja, näytähän. Hän tarttui äkkiä paperiin, tuijotti siihen kuin aaveita näkevä.