Hän oli löytänyt sen Halkiovuoren metsästä.
XI
"PYSÄHDY, KÄÄNNY TAKAISIN!"
Seuraavana aamuna varhain, kun koko muu leiri vielä nukkui, makasi Mikko jo valveilla ja teltan kattoon tuijotellen muisteli edellisen päivän tapahtumia. Hän mietti, mitä olisi paras tehdä. Kansalaiskokousta ei voinut kutsua koolle ja antaa asian tulla julki, sillä jos pojat siten kuulisivat, mistä on kysymys, tahtoisivat kaikki avuliaina partiotovereina tietysti olla mukana. Metsä oli tutkittava. Mutta silloin täytyi rikkoa aikaisemmin tehty päätös ja mennä Halkiovuoren pohjoispuolelle. Entäpä sitten? Eikö tällaisen asian takia kannattanutkin rikkoa mokomaa, ehkä puoleksi kuvitteluihin perustuvan pelon aikaansaamaa päätöstä?
Mutta asia ei sittenkään ollut näin mutkaton, hän, johtaja, oli vastuussa poikien turvallisuudesta, ja jokin ilmeinen vaara uhkasi varmasti metsässä. Piksan ja Pusun koko käytös todisti sitä.
Ei, parasta oli yksitellen ja kuin sivumennen tiedustella pojilta, tiesivätkö he mitään isän paperista, niinkuin hän jo koskilla oli kysellyt kimiläisiltä. Piksalta ja Pusulta saattoi tiedustella tarkemmin ja tiukemmin, he ehkä voivat aavistaa tai epäillä enemmän kuin muut. Mutta muuten hänen täytyi toimia aivan yksin, omalla vastuullaan, sekoittamatta leikkiin ketään muita, salaa ja hiljaa. Hänen täytyi kenenkään tietämättä yksin isänsä vuoksi rikkoa annettua määräystä vastaan. Mutta hän saattoi yksin ollen olla äärimmäisen varovainen. Onnen arkun paperien etsiminen täältä saattoi olla aivan toivotonta, mutta kun kerran yksi lehti oli ollut täällä, oli mahdollisesti toinenkin tai ainakin jokin lisäjälki.
Päätöksensä tehtyään Mikko hypähti reippaasti vuoteeltaan ja alkoi panna telttansa kuntoon. Kierrettyään teltan sivut ylös hän astui kesäisen aamun valkeuteen. Aurinko oli juuri noussut korkean vaaran yläpuolelle, taivas oli sininen ja sees, linnut visertelivät, suuri selkä päilyi tyynenä, ja aamutuuli alkoi humista hiljaa metsän uruissa. Voimakas puiden ja pihkan ja kasteen tuoksu lehahti vastaan. Miten olikaan suloista hengittää ja elää! Miten olikaan ihanaa näin aikaisena aamuhetkenä herätä ruumis täynnä reippautta ja voimaa. Kaikki huolet ja surut tuntuivat painuvan niin pieniksi ja väistyivät kauas, ja niiden sijaan alkoi kohota voimakkaita kaipuita ja toiveita.
Mutta tällä kertaa ei ollut aikaa sellaisiin kuvitelmiin. Raikas aamu sai toimintahalun viriämään. Pian heräisi jo leiri. Päivän suunnitelma oli ensin tehtävä. Oli luvattu lähteä heinäntekoon Koivulan rantaniitylle. Pilvimuotojen tuntemista ja säänennustusta oli opeteltava ja rannalla pelastusköyden heittoa ja "valaanpyyntileikkiä". Ja sitten hän pääsisi omiin puuhiinsa.
Aamiaista valmistettaessa johtaja sai sitä ennen muilta kyseltyään hyvän tilaisuuden puhella Piksan ja Pusun kanssa. Hän kertoi heille koko asian lyhyesti.
— Tiedättekö te mitään tästä paperista lähemmin? Lamppu löysi sen likeltä maanmittarin linjaa sen itäpuolelta. Se on isäni papereita, jotka ovat hänelle kultaa kalliimpia ja joita olemme kuukausimääriä kaikkialta etsineet. Jos teillä on edes kaukaisintakaan aavistusta, mistä se on saattanut joutua tänne, niin puhukaa.