AAMOS KAINO KASPERI LAX
Aamos söi, sillä hänellä oli aika nälkä. Mutta syödessään hän ajatteli monenlaisia asioita. Ja aina kiertyivät ajatukset lopulta tähän leiriin. Nyt oli täällä jännittävää olla. Ihan niinkuin kapinan aikana, kun hän oli sananviejänä ja vihollisen kuulia vinkui. Saa nähdä, kuinka käy. Ei siellä mitään pukkia ole; ei hän kummituksiin uskonut. Mutta jotakin siellä oli. Ja äsken oli ammuttukin. Nyt hänen piti vartioida leiriä.
Aamos söi vatsansa täyteen, korjasi ruoan tähteet pois, pesi keittiössä astiansa ja veitsensä, asetti kaiken paikoilleen niinkuin partiolaisena oli oppinut. Sitten hän kiersi leiripaikan. Kaikki oli kunnossa. Oli kerrassaan kaunis iltapäivä. Tuuli vain sen verran, että pikku laineet liplattivat rantaan ja leirilippu joskus laiskasti liehahti. Olisipa ollut vapaa, niin olisi mennyt Akin kanootilla soutelemaan. Mutta tänään ei ollut lepotuntia ollenkaan.
Tuossa korkealla rantakalliolla he olivat kerran alussa syöneet. Hän oli pannut lakkinsa kalliolle. Tuulenpuuska oli pyyhkäissyt sen veteen. Hän oli hypännyt suoraa päätä jäljessä leipäpala suussa ja puurolusikka kädessä. Oli saanut toruja.
Tästä niemen kärjestä he olivat Reinon piekkarilla pommittaneet sorsaa.
Kaikki pitkät kuulat olivat menneet, penniläisiä vain jäänyt jäljelle.
Olivat saaneet moitteita. — Mutta missä se Reino viipyi?
Tuossa hän oli astunut kantapäänsä ruosteiseen naulaan. Hän oli oikeastaan tehnyt Akille vähän kiusaa. Mutta Manski oli puhdistanut haavan vetysuperoksidilla, sivellyt jodia ympärille ja sitonut sen. Manski oli hyvä lääkäri. Mutta kyllä hän nyt jo osaisi itsekin sitoa. Eilen hän oli suorittanut toisen luokan sairaanhoitovaatimukset ja uinnin 50 metriä. Hän olisi uinut vaikka 100.
Mitäs kello nyt oli? Puoli viisi. Eikä Reino vielä ollut tullut takaisin, vaikka hänen piti pian lähteä kaupunkiin. Missä ne pojat viipyivät näin kauan? Odotus alkoi jo tuntua ikävältä ja pahalta. Ei kuulunut niin hiiskausta mistään päin. Mitä pojat oikein hommailivat, kun ei kukaan heistä tullut takaisin?
Aamos Kaino Kasperi kierteli yhä uudelleen leiripaikkaa. Tänä aamuna oli heidän telttansa tarkastuksessa saanut kiittävän lausunnon. Kyllä he olivat koettaneetkin. Jokaikinen aamu, ja vasta nyt saivat. Pitäisi oikeastaan sytyttää tuli, jotta pojat voivat lämmittää soppaa. Se oli jo aivan jäähtynyttä. — Mutta olivatko kaikki karanneet tiehensä, kun ei kukaan palannut?
No, vihdoin viimeinkin, rannalta vuoren alta kuului rasahdus ja askeleita. Kyllä se Reinokin tuli ihan viime tipassa. Oli tietysti tahtonut olla mukana näkemässä eikä malttanut ennen lähteä.
Mutta ei. Ei se ollutkaan Reino. Askelet olivat raskaammat. Oli parasta kysyä. Se läheni jo leirialueen rajaa.