Armas: Puellis — tytön.
Opettaja (kiivaasti): Mihinkä kysymykseen vastaa datiivi?
Hän, Armas onneton, ei sitä tietänyt!
— Tule minun luokseni kello 6! karjasi opettaja: — kun kerran on koulussa, niin täytyy oppia!
Taivutettiin myös Incola sanaa.
— Toivo, miten kuuluu monikon genitiivi?
— Incola… Opettajan keppi paukahti pöytään: — kello 6 minun luoks…
— Incolarum! kajahti samalla Toivon vastaus. Se pulpahti samalla silmänräpäyksellä kun rangaistus määrättiin. Sillä kertaa vältti siis poika rangaistuksen, mutta auta armias: kohta sai hänet opettaja kiinni siitä ettei poika oikein tiennyt mihin asti oli läksyä. — Kello 6 minun luokseni Armaan kanssa! huusi ankara ludimagister. — Ja tuo päiväkirja mukanasi! Saat puolen tunnin arestin siitä ettet tiennyt läksyä…
Toivo parka koetti turhaan sopertaa ettei hänellä viime kerralla ollut ollut kirjaa ja että sentähden… Mutta tuomio oli lausuttu. Toivo purskahti hiljaiseen itkuun eikä koko lopputuntina voinut mielenliikutukseltaan seurata mukana, kun uutta läksyä valmistettiin. — Tämän, kaiketi ihan jokapäiväisen tragikomedian latinantunnilla näin minä, auskultantti, "ja olen sen valmis valallani todeksi todistamaan".
23:s päivä. — Tänään kuten eilenkin olen istunut koulussa kaikki viisi tuntia, mutta kyllämaar tuntuukin niissä kappaleissa, joilla istutaan. Välitunneilla käyn ympäristössä kävelemässä ja hengittämässä ulkoilmaa. Muutamilla tunneilla olen koettanut päässäni sommitella runontapaista, — mahdotonta! Jos vain tietäisin että opettajaksi-antautuminen vahingoittaa runollista tuotantoa tai vie hiiteen mielialat ja tunnelmat, niin hetipaikalla hylkäisin niin kuivakiskoisen alan. Kuinka saisi tietää? Missä on kohtalon sormi? Illalla palasin asuntooni paratiisillisesta paikasta. Tunteeni olivat kukkuroillaan kultaa. Niitä oli niin paljon että oli mahdoton niistä sulattaa riemunrunoa. En ole sepittänyt ainoatakaan runoa senjälkeen kun auskulteeraamaan rupesin. Mitä tämä merkinnee? Hyväjumala!