Neiti hymyili. Lopuksi kuitenkin tehtiin viimemainitun ehdotuksen mukaan. Ja me työnnyimme vihdoinkin ulos. Ja tulimme kadulle. Ja katso! herra veljeni kantoi oikeassa kädessään sitä suurta pahvipökkelöä. Ja me joudutimme askeleitamme…
Juuri kun olimme harpanneet espiksen poikki sekä hiivimme Kappelin ohi, huomasimme erään kuluneissa vaatteissa vaeltavan herrasmiehen kääntyvän ympäri ja jäävän meitä kohdastansa tirkistämään kadunkulmauksessa. Ja katso: hän seisoi liikahtamatta, suu tuskallisessa ja samalla iloisessa irvistyksessä ja hänen punaiset silmänsä tähtäsivät visusti pahvipökkelöä kohti, joka kantimessaan kieppui herra veljeni sormessa… Mitä hän siitä katsoi, aavistiko ehken mitä moiset pökkelöt sisällänsä pitävät tai johdattiko tämä joutava näky hänen mieleensä murtuneita muistelmia, sitä en tiedä, minä vain huomasin että tuolla risaisella herrasmiehellä ei ollut silinteriä päässään, vaan peitti hänen kaljuaan ainoaltaan vanha, halpa hatunreuhka.
Kuni häipyvää ihannetta jäi hän pökkelöä jälkeemme katsomaan, mutta me riensimme nopein askelin maallista kotiamme kohti…
Silkkihatun osto tapahtui, kuten veljeni itsekkin huomautti (ja taisi muistiallakkaansa kirjoittaa) armon vuonna 1899 10:ntenä p:nä huhtikuuta kello 5 ja 30 min. jälk. puol. päiv. samana vuonna jona Nikolai II istui Venäjän valtaistuimella ja Nikolai Bobrikoff alkoi beelsebub-pelinsä Suomalaisten maassa. Minä itse ja Joh. Wecksellin puotineitsyt olemme sen tapahtuman kaksi todistajaa.
* * * * *
Mutta tämä päivä oli, paitsi herra veljeni elämän merkkipäivä, muistettava päivä minullekkin. Samana iltana näet minulle tohtori Ikivarma ylen auliisti kaupitteli sanomalehdentoimittajan paikkaa yhdeksi vuosikaudeksi noin neljäntuhannen markan tuloilla.
— Miksi et sinä siihen vallan hyvin sopisi? tyrkytti hän. — Sinä sovit siihen mainiosti. Sinä olet tyylitaiteilija — sinun ei tarvitse muuta kuin päästellä menemään siihen suuntaan että mihin päätoimittaja haluaa. (Sic.) Ole vaiti! sinulla on tavallinen terve järki! Se on hyvä ettet itseesi luota, niinkuin väität, liika paljon. Siinä vaurastut, siinä harjaannut, siinä perehdyt yleisiin ja yhteiskunnallisiin asioihin. Kyllä maar sinä kykenet! Lempo-soi sinä kykenet! Minulla ei ole ketään parempaa ehdokasta kuin sinä. Ota pois — kun saat — tällainen virka!
Minä kieltäydyin jyrkästi.
Jospa ne tietäisivät…
Seuraavana aamuna.