— Hän oli niin kovassa tuskassa ja ahdistuksessa että veri seisahtui ja pusertui ulos hikihuokosista.
— Mikä hänet vihdoin rohkaisi?
Opettaja sai taaskin itse ammentaa vastauksen omasta tietopussistaan.
— Se, kun enkeli häntä puhutteli, luvaten tällaisen kuoleman merkityksen: kuinka miljoonat ihmiset ja niiden takana taas uudet miljoonat tämän kuoleman voiton ja kärsimyksen johdosta saisivat lohdutuksen ja ikuisen autuuden… j.n.e.
28:s päivä. — Olin taas I luokalla, suomentamilla. Noista pikkupojista pidän! Siellä lehahtaa aina vastaan luonnon raikkaus ja lapsellisuus. Oikein tunnen nuortuvani, kun katselen poikasten kasvoja. Mikähän tulevaisuus piilee tuonkin, vielä niin miellyttävän muodon takana, minkähänlaiseksi ovat mailman olot ja kohtalon tuulet tuon nuoren taimen kerran kehittävät? Eiköhän vain tuosta vilkkaasta naskalista tule taiteilija tai tuossa vesassa piile tuleva runoilija? Tuosta tulee etevä tiedemies, tuosta kuuluisa urheilija, tuosta vakavasta paisuu kerran oikeauskoinen pappi! Tuossa taas on ilmeinen tyyppi "pienehköstä, paksuhkosta, pyöreähköstä", tulevasta valtion virkamiehestä, miniatyyri siitä, jonka Juhani Aho meille niin mainiosti on esittänyt! Kas vaan tuota kaksinkertaiseksi pullistuvaa leukaa, kas tuota nenän-nypykkää, joka niin pehmeänä painuu pyöreiden poskien sisään. Ja tuosta taas tulee — hutilus ja heittiö… voi pikkuraukkaa, jos se sen itse aavistaisi nyt, niin se lapsen sydämellä sitä itkisi! Mutta tuo tuossa: hänessä on jotain surkeaa ja kamalaa, koko hänen persoonansa näyttää olevan surullinen todistus niiden rikoksista, jotka hänet ovat mailmaan saattaneet. Lapsi parka! Syyttä saa hän kärsiä isäinsä pahat teot…
Iltapäivällä. — Tänään oli auskultanttien ensimmäinen kokous, jonka oli kutsunut kokoon "opetusasiain ministeri". Istuttiin opettajain huoneessa suuren pöydän ääressä. "Ministeri" saapui rehtorin seuraamana ja lausui lyhyessä puheessa meidät tervetulleiksi toivottaen menestystä (luultavasti sanoja, joita aina tällaisissa tilaisuuksissa puhutaan). Hän puhui hengästyneesti ja hermostuneesti eikä hänen puheensa mitään erikoista vaikutusta tehnyt. Kirjoitti kaikkien nimet listaansa. Jokaisen piti nimensä kuullessaan vastata, kuunteliko ensimmäistä vai toista lukukautta. Harmillista, kuinka minussa koulupojasta saakka on ahdistava tunne rinnassa aina kun tiedän lähestyvän sellaisen hetken, jolloin on persoonallisuutensa ilmaiseminen suuren joukon kuullen.
Kandidaatti A——!
— Ens… ensimmäistä, sopersin vuorollani ja kumarsin kuin unessa, tuntien samalla itseäni silmättävän joka-suunnalta (en näet ole tuttu juuri kenenkään kanssa). Kuulesti että opetusasiain herra lausui nimeni hiukan erilaisella äänenpainolla kuin muiden nimiä. Oliko se hänelle jotenkin tuttu tai vilahduttiko se mieleensä jonkun muiston, en uskalla sanoa. Minusta vain tuntui…
Sitten valittiin esitelmänpitäjät Spencerin kasvatusopille. Uusikkoja ei onneksi vielä pyydetty. Kumarruksia, äänettömiä, kömpelöitä… ja kokous loppui. Loppuillan kävelin toverien seurassa kuutamossa.
29:s päivä. — Tänään pistäysin erään matematiikan maisterin kolleegakokeita kuulemassa. Siellä hän käydä heippasi kuin mikäkin tuulimylly luokan edessä; tuulimyllyllä oli yllänsä hännystakki ja säärissä kovin pitkälahkeiset housut… Alkutunnilla esitti hän opetustansa selvästi ja täsmällisesti, mutta lopulla hätäysi ja hämmensi asiat tuhannen tuppuraan. Kuuntelemassa tätä tragikomediaa istui puolen tusinaa auskultantteja sekä täysi sarja syvämietteisiä yliopettajia, joiden parvesta koko lopputunnin kuului pahaa-ennustavaa murinaa ja puoliääneen-puhumista. Tuulimyllyä, joka lakkaamatta levottomasti sätkytti siipiään, en tässä asemassaan ensinkään kadehtinut! Opetusta en muistanut kuunnella, katseeni olivat koko ajan kiintyneinä tuulimyllyn tuskaiseen liikkeeseen. Ainakin kolmesti katsoi hän kelloansa eikä se kelvoton koskaan näyttänyt olevan tarpeeksi paljon. Viimein kilahti koulun sähkökello; sen sointi mahtoi kokeilijan korvissa kuulua enkelien laululta.