Lienen väsynyt mies. Lienee liika huima hyppäys äärimmäisestä erämaasta Saksan rannoille viidessä vuorokaudessa. Levähdän yön hotellissani ja huomenna koetan matkustaa Hamburgiin.
Sinua ja lapsia kaitselmus pyhä suojelkoon.
Rhein-virralta, laivan kannelta.
Rakas Mirjam!
Kuutamoilta ja kypsyvät viinitarhat, tuhansia vilkkuvia tulia mustassa virrassa, satoja ritarilinnoja huimaavassa korkeudessa. Saksalaisten ylioppilasten laulua: Ich weiss nicht was soll es bedeuten dass ich so traurig bin… Loreley-kallio sivuutettu… Tässä istun, pohjolan koskien huurteinen mies, enkä tiedä mistä lienee näin mieleni murheinen. Es ist eine alte Geschichte, että minä olen parantumaton romantikko, joka tietysti kaipaan sitä prinsessaa, jonka tänä yönä ryöstäisin tuolta jostakin korkealta, mutta pelkään että jos moiselle retkelle lähden, noista ritarilinnojen reijistä lentää vastaani vain naakkoja ja haikaroita.
Mirjam! Tämä on helvetin ikävää, kun mies näin matkustaa yksikseen, tämä on jo idiotismin rajoilla ja, tuota ajatusta tukahduttaakseni, juon tietysti kolme juomalasillista hapanta viiniä mukautuakseni turistien tuhmiin tunnelmiin. Minulla on kirvelevä kaiho, sillä mitä hittoa aviomies yksikseen tekee Rheinillä? Ja kysyä sopii: olisiko siinäkään enempi järkeä, jos kahden matkustaisi?
Zürich, 17 heinäkuuta, sunnuntai-aamu.
Rakas Mirjam! Kirjoittelen kirjeitä ehkä liian paljon, en tiedä itsekään, miksi pitää kirjoittaa. Niitä mahtaa tulla tukuttain sinne yhdessä postissa, mutta minulle jokainen tunti on kuin kokonainen uusi päivä. Mitäpä muutakaan osannen tällä panoraama-matkallani. Tietysti voisin kirjoittaa sanomalehtiin ja ansaita rahaa, mutta en tee sitäkään.
Niin. Minusta on koko Saksanmaa satua, sen kaupungit hämmästyttävät, sen Rhein-joki suurenmoinen ja sen kulttuuritaso ihmeteltävä. Ihmeellisintä on se, etteivät ihmiset täällä, kuten Suomessa näytä käyttävän väärin nautintoaineitaan. Ei kukaan kiroile, ei kukaan riitele. Kaikki menee hienossa järjestyksessä. Rautatieasemat kaikkine mukavuuksineen ovat ensin merkittävät. Sieltä löytyy kaikki mitä ihminen tarvitsee — paitsi rakkaus.
Ja kaikki ilmestyy automaattisesti, tarvitsee vain pudotella kymmen- ja 25-pennisiä rakoihin, niin lähtee sekä voileivät että desäärit. Koko Mosel-virran — viinin muodossa — voi saada juoksemaan kranasta suuhunsa, ken vain syöttää rakoa ja samoin kai koko Rhein-virran voi juoksuttaa vatsaansa. Sanoin että automaattinen kehitys täällä saavuttaa satumaisen huippunsa. Kuka tietää vaikkapa vielä sattuisi eteeni sellainenkin paikka, jossa pudottamalla peililasien väliseen rakoon kultarahan, miehen eteen liukuisi se ihana prinsessa, jota pohjolan herra ritari hakee. Tai saisi nähdä Muhammedin paratiisin ja kylpeä mantelimaitovirrassa. Jo Frankfurt am Mainin Keisarikatua kulkiessa muistan eräässä akkunassa nähneeni paratiisin päänaluksen luultavasti saman, jota Eva neitsyt käytti nukkuessaan sillä aikaa kun Jumala valmisti Aadamia aviosyleilyyn. Paradieskopfkissen! Kyllä sieltä olisi saanut vaikka kultaiset töppöset.