Kummallista saapua Sveitsiin. Pikajuna kiiti läpi loppumattomien viinimäkien, ja kuule Mirjam: siellä riippui melkein luonnollisessa koossa Kristus ristinpuulla viinitarhojen keskessä. Hehkuvan kuuma, sininen auer leijaili ilmassa. Maisemat olivat meheviä. Vuoria, kukkuloita, syviä laaksoja. Niin saavuin Baseliin, jonka Sant Gotthard hotellissa huomiotani herättivät ihanat ikkunalasimaalaukset.

Tiedätkös mitä on saksalainen vuode? Se on lumivalkoinen vuori paljaita untuvia. Sinulle sopiva! Minulle ei! Sillä minusta se on suoraan sanoen — aistillisuuteen ja hekumallisuuteen viettelevä. Baselista ajoin tänne Zürichiin. Päivä oli hirveän kuuma, päätä pyörrytti, paita ihossa kiinni, tuon tuostakin sukelsi pikajuna kallioiden sisään ja kaikki pimeni ympärillä. Luulen että me menimme monta kilometriä maan alitse, kallioiden läpi. Siitä arvaat, kuinka huimaavan korkeat ovat vuorimaisemat. (Muistatko kuinka häämatkallamme iloisessa maassa otimme suukkoja tunnelissa?) Zürichin asemalle saavuttua olin peräti väsynyt ja tuska sydämessä. Siinä hirveässä vilinässä kaiken maailman kansallisuuksien keskessä piti minun toimia täydellä järjellä saadakseni ensinnäkin ranskalaista rahaa kukkaroni täyteen, sitten ruokaa, sitten tavarat säilyyn, sitten hotellin tietooni j.n.e. Olin niin väsynyt että tuskin pysyin seisaallani, mutta viiniä saatuani tulin tietysti huumaukseen. Siitä oli se hyvä että uskalsin ruveta puhumaan kielillä ja kielillä puhuminen vei minut vihdoin taivaan portille: kirjoitan tätä kirjettä 600 metrin korkeudesta, Zürichin hienoimmasta matkailijapalatsista. En osaa sanoin kuvailla hotellin loistoa ja luonnon ihanuutta. Puistot, soitot, kukat, sähkövalot, terrassit — kaikkialla tyyliä.

Kirkonkellot kaikuvat sinisessä avaruudessa, et voi uskoa, kuinka sointuvasti. Sinun, Mirjam kulta, pitäisi saada täällä asua yksi päiväkään. Minä tahtoisin nyt levähtää, hengittää, miettiä ja rauhoittua. Sehän on matkani tarkoitus. Jää hyvästi Mirjam.

München 21 p. heinäkuuta.

Mirjam!

Suurella vaivalla löysin eilen tässä isossa maailman kaupungissa Haupt-Postin ja sain kirjeesi. Palatessani asuntooni yllätti kova sade ja minä pakenin likimpään Restaurantiin ja koska en ollut syönyt eilisillasta saakka ja nyt oli jo kello 5, tilasin härkäpaistia nälkääni. Sattui olemaan hieno paikka. Join puoliskon jotakin Pitsporteria ja tietysti viini nousi uupuneen uroon nivuksille. Niin luin kirjeesi ja se tuntui hyvältä… Maailma tanssi silmissäni jossakin määrätyssä tahdissa, sähkövalot vilisivät ja ulkona rankkasateessa automobiilit ja raitiot kilisivät. Takanani kaukana puhuttiin kai ruotsia, rupesin kuuntelemaan, mutta silloin herra ja rouva, vieraita kuten minäkin, alkoivat puhua ranskaa. Eivät ehkä olleetkaan Suomesta, olin huumeessani vähällä blaskata itseni. Hekin joivat viiniä kuten kaikki täällä aterioidessaan tekevät. Sateen lakattua läksin kaupungille ja jouduin Bayer-strasselle! Mikä ääretön liike kaduilla! Ja sitä korean kapistuksen ylenpalttisuutta loistavissa makasiineissa, niin että jos katsomaan rupeaa, ehdottomasti hullautuu. Eksyin, harhailin, kyselin poliiseilta, neuvoivat kohteliaasti, mutta yhä eksyin. Vihdoin sentään, aterioituani automaatissa, osuin yksityisasuntooni jotenkin mitättömään pensiooniin. Siinä odotti minua taas tuo kirottu saksalainen vuode — untuvia, valkoisia vuoria. Pidä akkuna auki, jos korvasi kestää räminää ja jyryä läpi kesäisen yön! Satoja automobiileja, sähkövaunuja ja kuormajättiläisvankkureita huristaa ohi. Tänään sain aamiaisekseni kahvikupin, pari hyvin pientä pullakikaraa ja niihin kuuluvat pari viiden pennin kokoista voilevyä. Niin ja lisäksi 3 — sanoo kolme — sokeripalaa. Sepäs oli ravitseva aamiainen pohjoissuomalaiselle! Pyysin lisää sokeria, tuotiin toiset 3 pientä sirua — voi pirua — jätin yhden emännälle.

Syöneenä miehenä kelpasi lähteä kaupungin merkillisyyksiä tutkimaan.
Neue Pinakothek — Alte Pinakothek — älä luule niitä apteekeiksi —
National Museum — Baijerin Luonnontieteellinen museum j.n.e. Niissä
näkee tämän maailman kehityksen Aatamin askeleista Zeppeliiniin asti.

Kummallista että pääni kesti niin paljon yhdessä päivässä. Kuljin varmaankin kolme kilometriä läpi salien, joissa on satoja vahtimestareita. Huomenna jatkan näitä tutkimuksiani, joista tunnen "kovasti viisastuvani." Kaupunkihan on täynnä kuninkaiden patsaita, leijonia, suihkukaivoja, taivaan enkeleitä j.m.s. Münchenin olutmaneesit ovat kuin myrskyävä Atlanti — niihin mahtuu myriaadi seidelinjuojia. Mainiot viinipaikat naisille ovat nuo automaattiravintolat — ajatteleppa Mirjam, jos siellä erämaassa olisi petäjissä kranoja, joista helmeilevä viini loriseisi huomaamatta kahvikuppiisi!

En puhu sinulle mitään samettipöksyistä enkä silkkipaidoista. Mikä intohimo sekin ihmisessä lienee: tiedustella kaikissa Euroopan kaupungeissa pohjolaiselle eukolleen — silkkistä paitaa! Muuten soisin sydämeni pohjasta että kerran pääsisit viikoksi Müncheniin itse — muutamia tuhansia taskussa. Osaan minäkin tuhlata niin kauvan kuin kultakolikot helisevät. Pelkäänpä Sveitsin nurkalla menettäneeni sata frangia päivässä. Hullu olen, tietysti tulee katumus, jahka raha loppuu.

En minä epäsiveyttä täällä ole nähnyt, mutta enhän ole öisin liikkeellä ollutkaan. Baijerin katoliikit lienevät paljon ihmisellisempää väkeä kuin muiden saksalaisten kaupunkien asukkaat. Mutta enpä ole vielä tavannut niin kaunista naista että olisin hullaantunut.