Ja lipussa, joka oli postimiehen rintalaukussa, seisoi omakätinen kirjoituksesi: "Sanokaa miehelleni että hänelle syntyi poika perjantaina. Mieheni tulee teitä vastaan tahi tapaatte hänet Metsälän majatalossa." Ja alla oli nimesi ja erittäin oli onnittelu-kortti sikäläisiltä tuttavilta ja erittäin kirje sinulta virkalaukussa.
Niin mukavalta, satumaiselta tämä kaikki tuntui etten oikein tiennyt miten päin piti pulkassa kotiin ajaa!
Tähdet tuikkivat kirkkaasti sinä yönä ja pohjoistaivaalla roihusivat oikeat revontulten patsaat, ja minä ajaa hyristin koskien kohina korvissani yli talvisten siltojen, läpi nukkuvien metsien pakkasessa ja — lauloin ja katselin tähden lentoa ja toivoin ja pelkäsin yhtaikaa, mutta kaikki esiintyi nyt niin juhlallisessa tunnelmassa ja peura oli ihmeissään ja luuli kai minun olevan humalassa, sillä se tuskin älyää pikkulasten maailmaantuloa. Ja minä muistelin Ismael Amiria erämaassa ja hänen saarnansa poika- ja tyttölapsista, kuinka taivaan tähdet tanssivat riemusta, vaikka tyttölapsikin syntyy.
Ja tytöt ovat pieninä suloiset ja neitseinä huumaavat, mutta — siinä kaikki. Nietzsche sanoo että nainen kelpaa ainoastaan rakkauteen, vaan ei — minun mielestäni — maailman ja suvun eteenpäin vientiin.
Mikä nimeksi? ajattelin siinä tähtiyönä porolla palatessa ja kuvittelin että jotakin sen olla pitää "tähtivaloa tai peuran laukkausta tai pohjanpaloa."
Niin ajaa helskytin kotiin ja huusin unenpöpperössä olevalle Agnekselle, jonka näin oven raosta että "poika tuli!" ja sitten juoksin naulaamaan suuren plakaatin, sinikynällä kirjoitetun, keskikuistin ulko-ovelle siskoani varten että hän aamulla varhain postiin mennessään älyäisi antaa Rekke Rissasella kapulan kuriirille, hyvät toppakahvit minun laskuuni.
Tietysti poika! minä kirjoitin ylpeästi tuohon plakaatiin, jonka sydänyöllä naulasin keskikuistin oveen.
Ja niin koko vanha pappila täytettiin uuden prinssin ilmestysmanifestilla ja piikatyttäret hyppivät kuin vasikat karsinassa. Ja aamustapäivin jo ajaa karahutti poromiehiä ja hiihteli muita "ystäviä" onnittelemaan ja herra isäni ja rouva äitini ja — Kielevä Kreeta pitivät varpajaisia meidän puolella.
Mutta Maila tyllykkä huusi suun täydeltä, säkenöivin silmin: "Mailalla veikko! Missä se on se äidin poika? Syntynytkö? Onko se syntynyt? Voi ihmettä! Minkälainen pää sillä on? Onko sitä — harjattu?"
Minä, onnellinen isä, nauroin katketakseni, vaan Sirkka hymyili ja kopsutti jalkojaan, se sinihilkka, suloinen syyskukkanen.