— Niin onkin! myönsi Oihonna.
Ja kerrankin he verkonlaskusta sateella soutivat sovittuun paikkaan vahtimaan kirjelippua, jossa vierasten tulo seuraavana päivänä oli ilmoitettava. Mirjam torui heitä pitkästä viipymisestä aavistamatta syytä.
Mutta kun vieraat sitten saapuivat odottamatta, niin Mirjam pani toimeen ikävän mielenosoituksen ja suututti kylän rouvat pahanpäiväisesti. Josta Oihonna puolestaan vannoi Orjolle, että hän ei ikinä enää rupea salaamaan Mirjamilta ihmisten vieraissakäynti-aikomuksia. Mutta Orjo sanoi:
— Tekipä niin tai näin, kummassakin tapauksessa Mirjam pitää hälinää. Voi, kuinka se on ikävää.
— Eihän se niin kummallista ole, puolsi Oihonna sisartaan. — Teillä on talo nurin, joka huonetta korjataan ja Mirjam odottaa lasta.
— Mutta Mirjamin tylyys vieraille aiheutuu ainoastaan turhamaisesta ylpeydestä, väitti Orjo Miksi pitää olla niin korska ettei saata ottaa vieraita vastaan olosuhteiden mukaan? Varsinkin kauniina kesäpäivänä. Kun kerran isäntä ottaa, niin ottakoon emäntäkin. Se on tyhmä vieras, joka kaipaa hienoa salonkia luonnon helmassa. Minä tahtoisin että Mirjam asettuisi luonnolliselle kannalle…
Aviomies todellakin kärsi siitä että hänen vaimonsa aina vieraan tullen ajatteli vain salonkia hyviä leipomuksia ja kaikkea ulkonaista prameutta unhoittamalla ihmissydämet. "Voiko hän olla minun vaimoni?" kysyi aviomies itseltään, "joka takertuu mokomiin vähäpätöisyyksiin."
Mirjamin katkeruus kävi päivä-päivältä hänelle raskaammaksi kestää. Ja hän huomasi että Oihonnaakin se rasitti. Kesän tullen oli Oihonna useana iltana lykännyt venheen vesille ja paennut pikku Mailan ja Sirkan kanssa saareen yöksi. Joskus tapahtui että Orjo saattoi neitosta saareen ja istui hänen kanssaan saaren tuvassa myöhään yöhön asti. Molemmat olivat silloin tavallista vähäpuheisemmat ja katselivat salakaihoavin silmäyksin tyynen ulapan taa laskevaa aurinkoa. Sitten nousi Orjo äänettömänä, hyväili telmiviä pieniä tyttöjään ja ojensi kätensä Oihonnalle. Oihonna tarttui vähän kummastellen lankonsa käteen.
— Hyvää yötä.
Orjo souti mietteissään taloonsa Mirjamin luo. Harvoin he enää nukkuivat yhdessä. Saattoi tapahtua että kumpikin yösydännä hiipi toisensa vuoteeseen hellänä ja pelastusta etsivänä, uinaili muutamia tunteja käsivarsi kierrettynä puolison ympäri, mutta aamulla taas oli kaikki kuin sumua, satua, unta…