Orjo katselee pienokaisiaan, heidän kesäisiä pukujaan, nauharuusuja ja polvihousuja ja sanoo:
— No kylläpä te nyt olette koreat.
Pikku Maila keikahuttaa päätään ja kysyy:
— Olemmeko me isän mielestä liika hienot?
"Liika hienot!" Mistä ihmeestä arvaa viisivuotias tyttö noin kysyä?
Orjo pukeutuu itsekkin ulkomaalaiseen polvihousupukimeensa, pistää jalkaansa lumivalkoiset urheilujalkineet, miettii hetken ottaakko ylioppilaslakki vai korea töyhtöhattu, ja rientää rantaan nostamaan purjetta. Punavalkoinen purje liehahtelee iloisesti, kutsuvasti rannassa, venheen punainen laita loistaa siniaaltoja vasten. Kaikki näyttää tänä päivänä niin lupaavalta.
Orjo tuntee itsensä nuorekkaaksi. Hän on reippaalla tuulella, hän on tehnyt työtä koko viikon — kannattaa levähtää juhlapäivinä. Hän on miehuutensa parhaassa iässä.
Mirjam ei halua lähteä juhlille. Hän jääpi — hänenhän täytyykin jäädä — kotimieheksi Erhoa hoitamaan. Piika Kaijakin kun lähtee…
— Kukapas muu jäisi! Et ainakaan sinä! sanoo Mirjam Orjolle. Siinä on hiukan surullista katkeruutta hänen äänessään.
Oihonna astuu venheeseen lumivalkoisessa pukimessa, lumivalkoiset kengät jaloissa.