Mutta hänellä oli äärettömän ikävä. Tällainen juhannusyön vietto oli hänestä järjetöntä. Sydän kaipasi jotakin iloisempaa, jotakin vapauttavampaa.
Hän makasi vuoteessaan ja häneen tuli omituinen hermokuume eikä hän voinut nukkua. Hiki vuoti virtanaan hänen ruumiistaan. Hän tahtoi pestä ruumiinsa, mutta huomasi ettei pesukojeita ollut hänen huoneessaan, ne olivat kaikki lasioven takana. Hän oli siitä jollakin tavoin hyvillään.
Lasioven läpi näkyi se leveä sänky ja hän kuvitteli Oihonnan siinä nukkuvan. Hän tuskin uskalsi katsoa suoraan lasioven läpi, ettei Oihonna tuntisi hänen katsettaan. Mutta yön kuluessa hän huomasi ettei leveässä sängyssä ketään ollutkaan. Hän nousi lattialle ja näki lasioven läpi Oihonnan nukkuvan nurkkavuoteessa. Miksei Oihonna siis ollut mennytkään nukkumaan hänelle aijottuun sänkyyn, vaan oli vetäytynyt syrjään? Orjoa tämä neidon ujous viehätti.
Ennenkaikkea hän tunsi että Oihonna oli neito. Miksi hän nyt sen niin tunsikin?
Hän pidätti hengitystään ja kuuli oman sydämensä rajun sykinnän. Nyt — komensi hän järkeään, mutta järjen tiellä oli joku ihmeellinen jarru, hän ei liikahtanut, makasi vaan ja — värisi hikimärkänä…
Ääretön ikävä häntä kalvoi, pohjaton toisen ihmisen kaipaus. Yön tunnit kuluivat — Orjo vaipui horrokseen, kummalliseen horrokseen, josta ei itse ymmärtänyt, oliko se unta vai totta. Hän ikävöi, ikävöi — yhtäkkiä avautuu lasiovi ja Oihonna laskeutuu kirkkain silmin ja hymyhuulin hänen luokseen, tulee vuoteen viereen, silittelee Orjon päätä, kumartuu suutelemaan otsalle — Orjo itkee liikutuksesta: tule! hän kuiskaa, tyttö kulta! Tule ja lohduta!
Mutta silloin — mitä tämä on? — tyhjyys, pimeä huone…
Orjo säpsähtää: hieroo silmiään, — milloin Oihonna meni? Hän uskoo Oihonnan käyneen, hän ei siinä löydä muuta kuin luonnollisuutta ja hän siunaa, kuinka suloinen oli Oihonna ja luonnollinen.
Hän uskoo Oihonnan todella käyneen — Jumala hänet muka lähetti, kuuli miehen rukouksen, lähetti — mutta tuskin tiesi tyttö itsekään, mii korkeampi voima hänet pani unessa tekemään. Näin hän intohimonsa vallassa kuvittelee.
Hänen täytyy saada selko, kävikö tyttö vai oliko hänen tuntemuksensa horroslumousta. Ja Orjo nousee ja hiljaa naputtaa lasioveen.