Mutta tyttö ikäänkuin säpsähti: "älä huoli kulkea niin syvälle." Hän sulki äkkiä silmiensä portin, jonka jokainen neitsyt paiskaa kiinni milloin pelkää varkaita.
Oihonna haukotteli toverillisesti ja ojensi kätensä:
— Hyvää yötä Orjo! Mene nyt nukkumaan!
Orjo tarttui tytön käteen ja sanoi leikillisesti:
— Lasiovenko taa?…
Oihonna ei mitään sanonut.
Orjo silmähti ympärilleen. Siinä makasivat hänen lapsensa niin suloisesti punoittavin poskin vuoteissaan. Lasioven edessä seisoi tavattoman leveä, kahdenmaattava vanhanaikuinen sänky, joka nähtävästi tällä kertaa oli aijottu Oihonnaa varten. Nurkassa, hiukan lasioven suojassa, oli tosin yksi varavuode pakkilaatikkojen päällä, mutta sen makauksia ei oltu järjestetty. "Tuossa leveässä vuoteessa me makasimme Mirjamin kanssa, silloin kun meillä ei vielä ollut lapsia", muisti Orjo. "Ja meistä se oli maailman suloisin sänky", lisäsi hän ajatuksissaan ja huokasi huoneen täydeltä.
— Mitäs huokailet? tokaisi tyttö tahallaan proosallisesti.
— No en kerrassa mitään! pani toinenkin tarttuen taktiikkaan.
Ja hän astui huolimattomaksi tekeytyen pimeään huoneeseen ja riisuutui nopeasti.