— Älä viitsi, Orjo!
— Sinä olit minun luonani! vakuuttaa aviomies. — Ilmielävänä! äsken!
— Mene pois, Orjo!
— Pelkäätkö?
— En!
— No älä siis käske pois. Anna minun edes istua hiukan. Minä en ole nukkunut koko yönä. Minulla on niin äärettömän ikävä…
Tyttö ei sano mitään.
— Oihonna, älä ujostele, anna minun pidellä sinua kädestä.
Hän tavottelee tytön kättä, mutta tyttö kätkee sen.
Orjo istuu hievahtamatta, puhumatta. Tyttö makaa selin häneen, peitto hiuksiin asti vedettynä. On niin äärettömän hiljaista että luulisi lastenkin kuolleen. Vaalea kesäyö kajastelee huoneessa. Eikä mitään tapahdu. Mutta syvän hiljaisuuden takana, miehen rinnassa, hermostossa, aivoissa, järjessä ja sydämessä riehuu kova taistelu. Mitä minä teen? Miksi en tee jotakin? Juuri nyt? Juuri tällä hetkellä?