— Ottakaa avioero! sanoo Oihonna. Ja sitten hän kuin itsekseen huokaisee:

— Voi jos Mirjam saisi edes kuolla. Sellaisten kärsimysten jälkeen…

— Ja sinä Oihonna uskot tietysti että Mirjam on viaton ja ettei minulla ole kärsimyksiä. Minulla! sanoo hän painostavasti samalla tuntien kuinka mahdotonta ihmisen on todistaa kokemuksiaan toiselle.

— Uskon kyllä, mutta…

He keskustelevat ja väittelevät yli puolen yön. Väliin tyttö luottavasti kirkkain silmin katsoo Orjoon, sisarensa mieheen, ja muuttaa äänensä lempeäksi.

Vihdoinkin ojentaa Orjo kätensä ja Oihonna tarttuu siihen. Orjo pitelee tytön kättä tavallista kauvemmin omassaan ja sanoo:

— Minä tahdoin vain nähdä, oliko sinussa sydäntä vai ei. En mitään muuta tarkoittanut. Eikä sinun tarvitse peljätä että minä tänä yönä tulen sinua häiritsemään.

Hän vetäytyi lasioven taa ja meni pian vuoteeseensa. Unta odotellessa kaikui hänen sydämessään vain yksi lause Oihonnan suusta: "Mirjam sinusta aina on puhunut niin lämpimästi — se ei voi olla muuta kuin rakkautta."

Oh tätä helvetinpolttavaa ristiriitaa! Miksi eivät ihmiset edes avioliitossa ole sitä mitä he todellisissa tunteissaan ovat? Kaikkialla naamarit!

Orjo nukahti väsyneenä. Mutta tänä toisena yönä oli Oihonnan vuoro valvoa ja hikoilla vuoteessaan.