— Aijotko kertoa Mirjamille? kysyi Orjo matalalla äänellä.
— Enpä tietysti! tiuskasi tyttö.
Orjosta näytti että tyttö tahallaan tekeytyi kovemmaksi kuin olikaan.
— Lupaan etten sinua toista kertaa suutele. Kunhan vaan et minua pelkää. Se minulle on tärkeintä ettet minua pelkää! saneli aviomies surunvoittoisesti. Hän näki Mirjamin laskeutuvan rantaan…
— Ethän minua pelkää? kysyi hän vielä kerran kuiskaamalla. Ja
Oihonna vastasi lyhyesti:
— En.
Tämän jälkeen he kumpikin ottivat päällensä sen naamarin, jota heidän viime aikoina aina oli täytynyt käyttää Mirjamin läsnäollessa. Venhe töksähti hiekkaan ja lapset kiipesivät kilvan venheeseen. Mirjam seisoi taampana.
36.
Sitten vasta tapahtui räjähdys. Suudelma oli vain sytytyslanka, dynamiitti oli tytössä ja sytyttäjänä toimi mies, joka tulitikkujensa kanssa varomattomasti liikkui ruutikellarin lähellä.
Asia kehittyi seuraavasti. Sitten kun Oihonna oli toipunut suudelman vaikuttamasta mielenliikutuksesta — hänelle sattui aina suuttumuksen jälkeen kouristus-kohtaus, jonka hän tarkoin salasi — souti Orjo saareen ja pyysi Mirjamin kautta, että Oihonna saisi tulla hänelle toveriksi maalaamaan pirtin laveata lattiaa Korpilinnassa.