Tuli vain Mirjam.
— Sinä ajoit minut aamulla pois. Nyt tulen uudestaan. Sinun katsettasi aamulla en ikinä unhoita niin paljon ilkeyttä siinä oli. Ja nyt minä sanon sinulle, Orjo, että vaikka sinä tappaisit minut, niin ei sinun tarvitse luulla etten minä kaikkea ymmärtäisi, etten sinua täydellisesti näkisi läpi.
— Anna tulla! sanoi Orjo kolkosti.
— Oihonna on kertonut minulle sinun lähentelyistäsi tarkemmin. Kaikkea muuta pahaa minä olisin sinusta uskonut, mutta en tätä! Minä olen aina vannonut sisarilleni ja ystävilleni että Orjossa saattaa olla heikot puolensa, mutta miesten tavallista heikkoutta — uskottomuutta avioliitossa — hänessä ei ole eikä voi olla. Minä olen pitänyt sinua miesten miehenä… Ja nyt — —
— Mirjam, sinä olet raskaana. Oihonna panee sinuun mitä tahansa ja sinä uskot. Sinä uskot sisartasi enemmän kuin omaa miestäsi. Mitä on silloin enää jäljellä avioliitosta! puolustelihe mies nääntyneesti.
— Sinä kirjoitteletkin hänelle. Imeliä kirjeitä! Minun selkäni takana!
— Ei suinkaan! sanoi mies. — Sinä saat lukea jokaisen kirjeen, minkä kirjoitan. Jonka nimittäin Oihonna näyttää.
— Ja oletko sinä niin itserakas että luulet Oihonnan lukevan sinun ainoatakaan kirjettäsi? Minun selkäni takana! Tiedä että hän inhoaa sinua. Sinä olet liannut hänet — hän tuntee itsensä likaiseksi.
— Mirjam, älä ärsytä. Jumalan nimessä, älä ärsytä minua nyt. Minä olen vaarallinen. Minä voin tehdä — mitä tahansa tässä sielun tilassa.
— Älä Orjo puolusta itseäsi. Se on aivan turhaa. Minä näen sinut läpi.