Mirjam ajoi tähtien valossa läpi lumisten korpien. Hänenkin mielensä pyrki olemaan ristiriitainen. Oliko hän tehnyt oikein jättäessään miehensä yksin? Tämä synkkä erämaa yksinäisyyden hiljaisuudessa kouristi kaameasti sydäntä.
Hänen silmänsä kimalsivat kosteina. Leijo kultasilmä nukkui — nukkui ymmärtämättä, mistä oli kysymys. Onnellinen — onneton lapsi!
Jotakin ratisi nuoren rouvan muhvin sisässä. Mirjam muisti että Orjo oli majatalon pihalla hyvästiä heittäessä pistänyt hänen käteensä paperilipun ja luvannut lukea vasta illan tullen. Orjo se oli niin hänen tapaistaan. Mirjam kaivoi lipun esiin ja koetti lukea tähtien valossa. Mutta valo oli liian lievä. Vasta yötalossa, kun Leijo riisuttuna nukkui, hän tuolille laskemansa kynttilän hohteessa luki mitä Orjo oli kirjoittanut:
Matkakirje Mirjamilleni.
Minne kulkenetkin — sydäntäsi säästä elämän ikäviltä muistoilta.
Mikä on ollutta ja mennyttä sitä ei enää voi toiseksi tehdä.
Koettakaamme vapautua sellaisesta katumuksesta, jolla vain
raskautamme elämäämme raskaammaksi kuin mitä se jo on.
Mutta itsemme kaikinpuolinen puhdistus — kas se on meidän tehtävämme. Kaivelkoon suru rintaamme, mutta hyvät päätökset ja toistemme hyvien puolien muistaminen tuottakoon meille lohdutusta ja toivoa, jolla kannattaa elää. Kun olemme kaukana toisistamme, silloin vasta osaamme arvostella oman käytöksemme. Ja silloin vasta varmasti tiedämme, miten on oltava että se toista tyydyttäisi.
Ei meidän tarvitse toistemme heikkouksia enää huutaa omissatunnoissa me myrkyt liiaksikin tunnemme.
Hiljaisuus meitä opettakoon ja yksinäisyyden valtava tuska. Jumalan äänen me kuulemme, jos silloin tahdomme — oi tehkäämme siitä itsellemme jotakin pyhää.
Kun kaitselmus meidät yhteen saattaa, muistakaamme silloin erilläolon vakava opetus.
Oi ystävä, minulla on suuri salainen tuska ja hirveä on eriämisen ajatus — mutta sinun hyvä hengettäresi palauttakoon minulle vielä armon ja tehköön minut paremmaksi. Meidän on pääseminen sille avioliiton kehitysasteelle että halki ilmojen, sanaa hiiskumattakin, tunnemme toistemme avuntarpeet ja kykenemme toisiamme lohduttamaan elämän kamalassa yksinäisyydessä.