Leijo pyörii lattialla ja nauraa aina kun sivu menee. Poikanen ilmaisee hyvää tuultaan omituisella kurkkuäänellä — samalla kuin sinä "kukko kiekua." Junamatkalla hän sai liiasta kuumuudesta yskän, joka nyt sentään on lääkitty vatsakääreillä. Huusi se lapsi niin katkerasti että vedet silmistä tippui ja minulla kävi niin sääliksi. Olen pitänyt vielä tähän asti niitä kääreitä rouva Starckin määräyksestä, mutta aijon heittää, koska poika niitä niin pelkää ja huutaa kun pesuvadinkaan näkee ja jos jonkun kerran pääsee ilman niitä, niin kiljuu ilosta ja hokee "itä — itä" — ylin tyytyväisyyden ilmaus Leijo-pojallasi. Leijo osaa jo ottaa kahdella kädellä kaulasta, kun pyydän, ja jos sanon: "suutele äitiä", niin nuolasee poskea ja suuta hyvin sievästi. Kiipeää aamuisin viereeni, kiertää kädet kaulaani ja on niin äärettömän suloinen. Sydäntäni viiltää kun sinä niinä hetkinä mieleeni tulet.
Olen iloinen että se L—, joka sinulle kirjoitti niin terästävän kirjeen, on samaa mieltä kanssani mitä pikkupolitikoimiseen ja kotipitäjäsi sivistämiseen tulee. Rakas Orjo! Minä sanon nyt vielä viimeisen kerran — enkä koskaan sitten sano, jos niin tahdot — heitä politiikka huonommille, henkisesti köyhemmille, tyynemmille sieluille. Sinä teet väärin itseäsi kohtaan, teet tahallasi syntiä luontoa vastaan ja se se sinua nyt rankaisee. Heitä pois ajoissa — minä rukoilen sinua sinun itsesi vuoksi. Etkö näe että se tuo turman sinulle ja — meille. Lyö kädellä pöytään ja toisella otsaan ja sano: Jumalan nimessä minä sen hiiteen heitän. Olen saanut siitä jo kylliksi. En saastuta enää sieluani, aika heidätkin opettaa. Huutakoot ja haukkukoot, olkoon se heidän virkansa. Etkö näe että tuo kirottu politiikka astuu sinun ja sinussa asuvan Jumalan ihanimman lahjan väliin. Luonto kostaa.
Rouva Starck on käymässä H:ssä ja minä olen muka emäntänä. Tänne jätetylle sairaalle täytyy laittaa ruokaa 5 à 6 kertaa päivässä…
Leijo nukkuu, täällä on niin rauhallista. Olen lukenut Ahlgrenin
Fru Marianne, Paulsenin En Digters Hustru, Jonas Lien Et Samliv,
Ibseniltä jonkun näytelmän rouva S:n kanssa, ja luen paraikaa
Strindbergiä. Täällä on myös Hilligenlei.
Sano äidillesi sydämellinen tervehdys. Olen päässäni kulettanut koko ajan hänelle kirjettä — kyllä hän tietää, kuinka kelvoton olen kirjoittamaan. Ole ystävällinen äidillesi, se tekee niin hyvää äiti-paran sydämelle, kaikessa hän sinua ajattelee, Jumala häntä siunatkoon.
Älä nyt loukkaannu Poikani. Lämmin syleily vaimoltasi ja pieneltä pojaltasi.
Kiitos Mirjam oikeasta kirjeestäsi! vastasi Orjo tähän kirjeeseen, lisäten heti perään: rahaa lähettää, sillä taskussani on ainoastaan yksi markka ja velat yhä kasvavat. Mirjam rakas: Sinun täytyy nyt kestää, tuntukoon miltä tahansa. Sinä et aavista, miten minun sieluni tila on. Mutta jos me molemmat valitamme, silloin ollaan hukassa. Olen sinulle aikonut joskus kirjoittaa vakavammankin kirjeen, joka koskee meitä henkisen avioliiton kannalta. Sinun mentyäsi näet yökaudet mietin menneitä tekojani, joita ei voi enää tekemättömiksi saattaa. Tässä elämässä on tärkeämpääkin kuin raha ja koti. Ja ne, nuo menneet tekoni, tai niiden merkitys — se on ensin ratkaistava. Lyhyesti: minun hermoraivokohtaukseni kuinka ne voivat taata sinulle elämän? vaikka rahaakin vielä saisi? Ja — jos en minä parane? Tokko minua ymmärrät?
Sinulle ja Leijolle suruisin, suloisin suudelma
Orjolta.
Muutamia päiviä myöhemmin perheenisä jo ilmoitti vaimolleen pian saavansa hiukan enemmälti rahaa. Johon Mirjam vastasi, yhtä lyhyellä viestillä kertomalla miten Leijolle tuli hampaita ja miten poikanen jo oli tutustunut "Rebekkaan."