Naputa Leijoa minun puolestani päähän ja kirjoita joskus meidän mamma rukallekkin, joka vesissä silmin Leijoa kaipaa ja samoin isä-ukko, joka päivä-päivältä kuulee huonommin. Muista Leijon suomenkieltä ja ilmoita heti, kun ensi sanan sanoo. Olivatko pikku pieksut sopivat?
Suudelma surevalta
Orjo mieheltäsi.
Ei tähänkään kirjeeseen vielä saapunut vastausta. Aviomies oli nyreissään. Millainen vaimo hänellä olikaan? Eräänä maaliskuun aamuna hän heräsi auringonpaisteeseen ja mainioon hankikeliin ja muisti kaihoten että oli Mirjamin syntymäpäivä. Ja hän tahtoi taas kirjoittaa, mutta kirje tulvahti täyteen kyläpolitiikkaa — kansankiihoittajia ajeli joka päivä sydänmaillakin. Sanomalehdet vilisivät mieskohtaisia pilkkakirjoituksia. Orjolla onneksi oli oma työnsä, joka häntä siinä määrin kiinnitti että persoonapolitiikka jäi varjoon. Ja sen, oman työnsä nojalla, hän ainoastaan kesti Mirjamin vähäpuheisuuden. Hän lopetti kirjeensä terveisillä rouva Starckille sekä "kevyellä vasaranlyönnillä Leijon poskelle."
Vihdoin hän sai kirjeen Mirjamilta.
"Sinä ihmettelet", kirjoitti vaimo "— mikä on syynä etten ennen ole kirjoittanut. Epäilet että sinua kiusatakseni en muka kirjoita. Olen ollut kirjoittamatta siksi etten osaa teeskennellä. Viimeisen edellisessä kirjeessäsi oli minulle niin paljon nielemistä ja punnitsemista, etten todellakaan ollut valmis sinulle kirjoittamaan. Se jätti minuun niin raskaan ja painostavan vaikutuksen."
"Siksi että kärsin… siksi että olen nähnyt ihanteiden särkyvän… ja olen salaa hyvin herkkätuntoinen, herkkätuntoisempi kuin hän (minä)" — niin sanot ja minä uskon sen täydellisesti. Kahteen ensimäiseen kohtaan en ollenkaan kajoa, käyn kiinni vain siihen herkkätuntoisuuteesi, josta näyt nauttivan ja teet siitä itsellesi avun, jonka nojalla nostat itsesi yläpuolelle muita. Minä, ei-herkkätuntoinen, tiedän että se johtuu sinun hermosairaudestasi ja toivon että sinä sen myös niin ymmärrät ja koetat siitä vapautua. "Vaimoparkasi, joka sinua ei ymmärrä!" "Siksi että olen… käsite, jota toinen salaa pilkkaa." — Luuletko että "vaimoparkasi" — nuori elämänhaluinen nainen — olisi voinut rinnallasi elää ja sinun taisteluihisi osaa ottaa — ainakin kärsimällä — jollei hän sinua olisi ollenkaan ymmärtänyt, jollei hän sinussa näkisi parempaa kuin monet muut? Kaikkia sielusi värähdyksiä en ymmärrä ja se kai johtuu siitä että niissä on seassa suuri prosentti sairaloisuutta. Uskotkos Orjo että jollen olisi sinua vähääkään ymmärtänyt, olisi se rakkauden kipinä, jonka rintaani sytytit, aikaa sitten tuhaksi sammunut. Sinun hermopuuskiasi en ole koskaan — oman elämäni uhalla — tahtonut ymmärtää enkä sitä kipeää sielusi lankaa syvälle seurata. Olen sitä katsellut vain terveen silmällä, olen elänyt siinä toivossa että tuo sairaus vähitellen paranee, olen koettanut pettää itseäni katselemalla sitä sormien välitse, olen ärsyttänyt sinut tahallani äärimäisyyteen asti salaisessa toivossa ettet vihastuisi — ja kuinka iloinen minä aina olinkaan, kun sinä olit pitkämielinen etkä vihastunut, vaikka kuinka koetin kuljin ja elin, elin kuin se, joka on pitkän aikaa raskasta taakkaa kantanut ja sitten yhtäkkiä tuntee itsensä vapaaksi. Kuinka lyhyitä ne nuo minun iloni hetket ovat olleet, mutta on niitä sentään ollut!
Olen sanonut mitä jo aikoja ennen olisin voinut sanoa, mutta minun tunne-elämäni on niin mitätöntä, ettei siitä kannata puhua, vielä vähemmin kirjoittaa. Se on vain pisara hiljaista taistelua, joka ei ymmärtämistä kaipaa eikä ole sitä koskaan keneltäkään uskaltanut vaatia.
En minä ole rouva Starckia uskotukseni katsonut. Osaan minä omat asiani tietonani pitää. Puhummehan me tietysti useastikin sinusta, Leijon isästä ja minun miehestäni, kuinkas muuten. Poika rukan täytyy saada kelkka, tilasin sen jo siskoni ostettavaksi. — Orjo! Minulla olisi sinulle yksi pyyntö. Etkö sepitä meille Leijon kanssa yhteistä, tuutilaulua, tietenkin minun laulettavakseni? Leijo nukkuu paljon paremmin, jos laulaa. Osaa poika sanoa: itä, äti, tätä j.m.s. Poika on niin vikkelä, nousee seisaalleen, kun vaan yhdestä sormesta kiinni saa. Sydäntäni kirveltää ettet saa seurata ainokaisesi kehitystä etkä nauttia hänen suloista, viatonta seuraansa etkä nähdä niitä ilosta loistavia silmiä, punaisia poskia ja aina nauravaa sievää suuta!
Rahakirjeesi olen saanut.