Silloin olin minä onnellinen kun olin kultani kanssa, Kulta se minua haastatti kuin lempilintuistansa.
Niin, silloin olin minä onnellinen, kun minun kultani sanoi: Ole sinä mun ja minä olen sun! ja rukoillen mua anoi.
Ja minä olin hänen ja hän oli mun ja taivas se meitä vain kuuli, Ja kummun kuusessa käki soi ja hiljaa humisi tuuli.
Vaan sitten olin minä onnetoin, kun hän minut jätti ja heitti — Silloin itkin mä itseksein ja yö minun sieluni peitti:
Oi sinä kultani kumminkin, miks houkutit hentoa lasta? Tulkoon turma nyt sullekkin ja tuomio taivahasta!
Seinäkantele.
Syksy-yöhöt, murhan musta, Mistä löytäis lohdutusta… Oi jos edes yksi tähti Mulle tietä valaiseis!
Kuljen, kuljen kärrylöissä, Hetki lie jo puoli-öissä. On se elo sentään ontto, Kumma, kurja, pimeä…
Hiljaa! Kuule! — Mistäs soitto? Mistä ääni outo, loitto, Väristen kuin orpolapsi Yössä alkoi valittaa?
Surumielin tuota kuulen: Ei! ei oo se humu tuulen, Vaan on vaskikieli yksi Mökin seinään lyötynä.