Ma muistelen kotoa kaukaisaa.

On syksyn pimeys, synkeä sää, Niin sankkana satavi pilven pää, Ja tuuli se katuja pyyhkielee Ja nurkissa vonkuu ja nyyhkielee…

Ma muistelen kotoa kaukaisaa, Kuin sielläi ne tuulet nyt tuivertaa, Ja kuinka lie komean kolkkoa yö, Kun aallot mun kotoni rantoja lyö.

Niin: vaaralla siellä se pappila on, Se vanha ja ränstynyt, korjaamaton, Niin tummana seisovi kartano tuo, Ja isäni huone vain valoa luo.

Hän lamppunsa ääressä istuvi siin, Ja miettivi saarnaansa hartaana niin, Mi hiljaisuus, mikä tyhjyys, voi! Vain ulkoa myrskyn sävelet soi.

Ja keittiön kammaristapa myös Yks kynttilän valkea vilkkuvi yöss': Mun äitini siellä on puuhissaan, Nyt sukkia parsivi huolissaan.

Vaan saliss' ei tulta näy laisinkaan, Sen ovi on hiukkasen ravollaan, Ja forttepiaanoa kummissaan Kissanpoika se näppivi vaan.

Mutta kun muistan sun "vanha puol'" Täyttävi rintani riemu ja huol': Siellähän kesäni, jouluni ain Asunut oon kuni ruhtinas vain!

Nytpä se huoneeni autio on, Tomussa kielet on kantelon, Seinällä riippuvi pyssy ja vyö, Hyllyllä hiiret leikkiä lyö…

Ma muistelen kotoa kaukaisaa Ja mieleni suruiseksi niin saa, Ma kuuntelen sateen solinaa, Ja sieluni kolkkoja aavistaa…