Oi ollos, ollos mun ystävänäin, Mua murhe kun painavi kumma, Kun orpona oon minä yksin näin Ja toivoni taivas on tumma!
Oi lohduta lasta, mi itkuhun sai, Kun poissa on hellyys ja hoito! Ne luulee sen parkuvan oikusta vain, Se siksi on heistä vain koito.
En heille ma avaja sydäntäin: Kuin rautaanhan kalskahtaisin — Mut sulle, oi sulle, mun ystäväin Minä sieluni paljastaisin.
Oi emmekö käy siis siimekseen Tän kevähän nuoren koivun? Niin tunnustukseni sulle ma teen Ja tunteista tummista toivun.
Ma kertoilen sullen kaiken sen, Mikä eloni onnea estää, Ja kuinka oon herkkä ma tunteillen Ja kylmässä en voi kestää!
Oi ollos, ollos mun ystävänäin, Mua murhe kun painavi kumma, Kun orpona oon minä yksin näin Ja toivoni taivas on tumma.
Olla mullai…
Olla mullai oma pirtti, Oma liesi — omat orret, Olla seinissä hilot hirret, Hilot hirret ja kanteleet: Niin ne mullai vieris virret, Ilovirret sulovirret, Niin ne mullai vieris virret, Soisi suopeat säveleet!
Enkä aina ma oisi vainen Kaipaavainen — surevainen, Enkä aina ma ruikuttaisi Kuni orpo ja onneton; Olla kulta, mi kuiskuttaisi, Kuiskuttaisi kauloaisi, Niin ne surutkin suiston saisi, Katois kaihonnat kantelon!
Ailin koivulle.