Ei satu enää ole satu,
ei haave enää hullu haave:
On mullakin nyt korvessa latu,
jot' en harhaile kuin aave.
Ma kirkkain otsin katson silmiin
todellisuutta
— tulevaisuutta!
Ja elämä mulle nyt on
— aivankuin uutta…
I0.5.1904.
MORSIAMELLE.
Sun lempesi, oi armaani,
on terve niinkuin kesätuuli,
mi kukkasia suutelee…
Se lietsoo tyyntä lämpöä,
ei polta poikki siipiä,
vaan niitä kasvattaapi —
Ei ime kuiviin hehkullaan
elämän voimain nesteitä
ja sentään ilman esteitä
se leikkii, leimuaa…
se sielun, ruumiin kaikkineen
viehkeesti valloittaa!
Oi jos se aina säilyisi
noin raikkahana sulla:
minunkin sairas lempeni
vois terveheksi tulla!
Ja sinun suuteloissasi
sun rintaas nuorta vastaan
ma puhdistuisin kauttasi
himosta hintavasta…
Tyttö, tyttö, ihmelapseni!
Tyttö, tyttö, metsän aarteeni!
Jos noin sä aina säilyt sulossasi,
niin vielä kerran rinnallasi
saat nähdä miehen onnekkaan!
Ma kuiskin vaan,
kun Sun ma oon…
Ja luoja onnen salaisuudet neuvokoon.
25.5.1904.
HÄÄHYMNI.
Nyt en enää ole orpo!
Nyt en enää ole yksin!
Sydän syäntä, rinta rintaa
vasten vaellan sylityksin
oman kultani kanssa —
sen oman kultani kans…
Niin!
Jälkeen suurten särkymysten,
pettymysten, kärsimysten,
Sieluni nyt rauhan mailla
toivokkaasti taivaltaa
nuoren heilini kanssa! —
sen nuoren heilini kans…
Niin!