Kun sopusoinnun kukka ain
mun kasvais kaunis rinnassain,
niin surmahankin syöksyisin
ma elon ehjin tuntehin.
Jumala! Käske miestä vaan
turmahan mihin tahansa:
Mut salli kantaa rauhassa
Sydämen armo-aarteensa!
(1908.)
TYTÖSTÄ ÄIDIKSI
tai Liika kärsimys.
Hän riemurinnoin riensi avioon
ja neitsyytensä miehen haltuun antoi.
Hän uskoi rakkauteen kuin aurinkoon
ja ylpeänä päätään nuorta kantoi.
Ei tuskan tuulia hän peljännyt,
ei tiennyt elon ristisalamoista.
Hän unta näki kaikkein kauneinta,
hän toivoi lasta lemmen nautinnoista.
Ja luonto, jumalainen ihmevoima,
se hälle lahjoittikin vihdoin lapsen.
Oi kuinka riemuitsikaan äiti nuori,
kuin hellin hoitikaan hän kultahapsen!
Ja maailma se hälle yhä hymyi
niin helppona ja houkuttelevasti.
Laps varttui, leikki, puhumaan jo oppi
sen silmät loistivat niin kirkkahasti.
Hän oli äidin hempi, isän lempi,
niin paljon lupaavainen, lumoovainen.
He häneen kiinnikasvoi kumpainenkin:
oi päivän säde ainut, armahainen!