Selkäpiitä karmii, joka akkunasta tuulee, kääriydyn peittoihin ja kuuntelen patalakki päässä myrskyn mylvinää. Ei hetkeäkään helpoitusta. Syvyydet jylisevät. Jylhää olisi näin kuolla… mutta eikö se olisi vain sitä, joka kuitenkin kerran — luultavastikin julmasti — tapahtuu? (Alan tulla juhlalliseksi).
Jos minulle huonosti käy: uudestaan tahdon elää elämäni! Ja koska sitä tahdon, niin se tietysti sielujen maailmassa tapahtuukin. Usein minusta tuntuu kuin olisin sattunut putoamaan väärälle planeetalle.
Naurakaa vaan, mutta tässä piilee kerran selvitettävä totuus.
20 p. toukokuuta, Lauvantai.
Hirveä kylmyys! Maankenkä jäässä. Ei ainoatakaan kalaa. Vesi noussut. Valju ilma, valju ja armoton. Myrsky laantumassa, mutta — jäät liikkumattomat.
Ryhdyn tekemään — väkkärää. Kirveellä ja puukolla. Jotakin tarkoituksetontahan on muutenkin koko saaressa olomme…
Illan tullen lähden tutkimaan railoväyliä kotiinpäin. Pääsen puoliväliin. Poro hullu uipi perässäni; turhaan koettaen kiivetä jään päälle. Uipi sitten takaisin saareen. Jäihin töksähtää vedenpäälliseni. Nousen talvitien kallolle, joka keskeltä on poikki.
Kävelen…
Palaan takaisin noutamaan tyttöäni. Heleijaa! Kotisauna savuaa!
Heitän rysät pariksi päiväksi. — — —
22 p. toukokuuta.