* * *
Mitä minä tunnen, sen minä tiedän.
Mitä minä tahdon, tiedä ma en.
Elämä se suuri suruinen aalto
loiskivi uneen mua uuvuttaen…
Soipa kieli.
Olin istunut illalla itseksein
Ja mun soitellut kanneltani,
Ja ne vanhat laulut oli herättäneet
Monta muistoa sielussani.
Yö saapunut oli jo ympärilläni,
Kun laskin sen kädestäni,
Mut yksipä kieli viel soimahan jäi
Minun kantelo-ystävästäni.
Se soi niin kauvan, niin kauvan se soi
Ja se soi niin kaihoisasti,
Sillä se oli sydämmeni sävel tuo,
Joka silmäni vesiin kasti.
Erämaan puut.
Naavakuusi, naanakoivu
Suolla surren rinnakkaan
Kesäyönä kuiskutteli
Autiosta olostaan:
"Jospa kerran toisihimme
Nojaella voisimme,
Varmaan silloin sydämmissä
Onnekkaammat oisimme!"
Äänet oudot Luoja kuuli
Hattaralla uinuissaan,
Pienet enkelinsä laski
Alas maille katsomaan.