(Säveleeseen: On mulle Suomi suloisin…)
Me rakastamme Pohjolaa,
Jos kuin se meitä kurittaa,
Jos kuin sen hallat harmajat
Lyö meiltä pellot parhaat
Ja työmme viljat vie!
Kas tunturit sen sinertää,
Ne toivojamme virittää,
Ja talven tuulet tuiskuillaan
Myös meitä kasvattavat vaan
Sen voimaa oppimaan!
Sen kukkaset on kultasuut,
Ja hopeiset sen honkapuut,
Sen kivet, laaksoin sammalet —
Nuo kaikk' on yhtä pehmoiset,
Kun yhtyy tuntehet!
Tää maa on kyllä pieni maa,
Mut siin' on pontta polttavaa:
Se järvineen ja saloineen
Ja kesäöiden valoineen
Käy joka sydämmeen!
Ja siinähän me synnyimme
Ja siinä lasna lauloimme,
Jo ailueissa aallokon
Se meitä tuuditellut on
Ain omaks onnekseen!
Jos kunne kantais kohtalo,
Ei murru maani muistelo,
Ei sammu koskaan leimaus,
Min sytti raitis rakkaus
Ja luonto Pohjolan!
Ja helmahan tään armaan maan
Me kerran kuolla halutaan,
Ja päällä hautojemme on
Myös soipa kaiku kantelon —
humina hongikon!
Kevätsade.
Oi katsokaa, oi katsokaa
Kuin siellä sataa hiljaa!
Se lämmin vihma virvoittaa
Nyt kevään nuorta viljaa: