Se heräjää, se hengittää,
Se nousee, nostaa päänsä,
Ja hymyillen se ylistää,
Taivaista ystäväänsä!
Ja on kuin siipi enkelin
Maan multaa kostettaisi,
Ja tuskat sillä tuhansin
Voimallaan parantaisi…
Ja on kuin tuores tuulahdus
Tois paratiisin aian,
Kun Luojan hellä humahdus
Luo joka kukkaan taian!
Saaristossa keväällä 1899.
On saaristossa hiljaisaa
Ja taivas harmajaa,
Ja Suomenlahden laineet vaan
Niin hiljaa loiskuttaa…
Mut kautta usman heläjää
Nuo kellot Uspenskin,
Ja niitä tykit säestää
Valleilta Viaporin!
Se mitä lie — miks ammutaan?
Kun rauha maassa on,
Jo ammoin urhot Suomenmaan
Sai verikuolohon!
Ja miksi kellot kilvan soi,
Ja mille hurrataan?
Kun surun seppeleitä, ´voi,
Vain täältä solmitaan…
Ne tahtovat.
Ne tahtovat kaataa mun koivuni
Kotipeltoni veräjän suusta,
Alas maahan mahlat sen juoksuttaa
Ja tuohet kiskoa puusta!