Näin luottain toinen toisehemme ja
kertoin tuskat sydäntemme me elon
painon hiljaa unhoitamme ja lähenemme
yhä toisiamme.
Ja vaikk' et rakastaa mua voi, ja vaikka
suru sielussani soi, niin ilta tämä, kevät-
kuutamoinen mun sydämmeeni paljon
lievitystä toi.
Ja elämäni mustaan muistokirjaan yks
lehti ilon hohtavainen jää! Jos kuinka
sitten kohtaloa taas parjaan ja kaihon
kadonnutta ystävää.
—
"Miksikä minut sa valitsit sun sielusi lemmityksi? ja miksikä heitit sä kaikki muut mun tähteni hyljätyksi?"
Siksipä sinut ma valitsin
mun sieluni lemmityksi,
että ma sinussa havaitsin
mitä tarvitsin minä vain yksin.
Oli loistoa muillakin muodossaan, mut heikko se henkinen hyvyys; Sulla vain oli kaksi kauneutta: sulo muoto ja sydämmen syvyys.
—
Ne hetket on kaikista vaikeimmat, joina en sua nähdä ma saa, kun tahtoisin silmiisi katsella ja sun kättäsi puristaa, ja tuntea että oot vierelläni ja että sä oot jalo ystäväni, joka eloni oivaltaa!
Ne hetket on kaikista vaikeimmat, joina en sua seurata saa, kun kuulen sun joukossa juossehen pois kera toisien nauraen vaan: ma tunnen kuin oisit mun hyljännyt ja puukolla rintaani pistänyt, — oi lempeä luuloisaa!