Pelastusta huusin. — Ympärillein kokousi parvi parahia: "Menkää pois, te ystäväni, ah menkää pois — te ette voi mua auttaa."
Pelastusta huusin. — Kuuli äiti äänen, riensi luokse, silitteli hellin käsin polttavaista päätä… "ah, käy pois, oi äiti kulta, ah, käy pois — et voi nyt lastas auttaa!"
Pelastusta huusin. Kuuli Luoja huudon,
astui luokse, kirjan käteen laski:
Lue, onneton, ja turvau Jumalaasi!
"ah käy pois, oi Herra, Herra,
et voi mua, et, mun hädästäni päästää."
Pelastusta huudan — Itseäni en auttaa voi… Mun kohtaloni se on sun käsissäsi, neitsyt, ainokainen, jota lemmin — Margareeta! riennä, säästä, sääli…
—
Sinut painaa syliini kerran vaan ja kuolla sun rintaasi vasten — ah onnea en minä korkeampaa näe tuskassa tunteiden lasten!
Yks silmänräpäys kanssasi niin
ikielämän huumaus oisi,
mun sydämmeni haavoihin karvastaviin
se balssamin parhaimman toisi.
Mitä siitä, jos maailma huudahtais
sitä kalveten katsellessaan:
"tuo neitoa raukkana rakastaa tais,
siks sortuikin hulluudessaan."
Me silloin jo henkinä liideltäis
luo tunteiden tuomarin lauhan,
Hän yhtymyksemme ymmärtäis,
sois meille siunaavan rauhan…
Sinut painaa syliini kerran vaan ja kuolla sun rintaasi vasten, ah onnea en minä korkeampaa näe tuskassa tunteiden lasten.