Ma kanteleisin sua käsilläni, sun rintas turvassa lepäjäis… ja onni täyttäis mun elämäni, ja koskaan en minä väsähtäis. — Sillä paljon, paljon sua lemmin!
—
Anna anteeksi Margareeta…
Sydämmeni tuskissa olen sen tehnyt!
Sydämmeni tuskissa sinua kiusannut, sydämmeni tuskissa sinua loukannut, riemus ryöstänyt, rauhas rikkonut, pyyntös pyhimmän maahan tallonut… Sydämmeni tuskissa niin olen tehnyt!
Oman onnenihan näin olen turmellut, oman elämänihän näin olen runnellut… jos toisellainen ma ollut oisin, niin ehkä voisit jo olla mun?
Sinä oisit voinut jo olla mun,
jos kohdellut oisin sua toisin!
jos rintas kärsivän, rikotun
en haavaa kaivellut oisi!
Sinä oisit voinut mun olla jo —
ah Herra kuin tämä pistää!
Nyt synkkää synkemp' on kohtalo
ja rauhaa löydä en mistään!
Ma harhaan tuskissa päivin öin,
kuin ruoskittu minä kuljen.
Ma metsän kätköissä kyynelöin
ja ukset jälkeeni suljen.
On yksinäisyys niin hirveä,
mut ihmisseura mua viiltää —
Jos ruumiin silmin vois itkeä
niin että kyynelet kiiltää:
Niin ehkä, ehkä se huojentais myös sielun raskasta vaivaa. Vaikk' ei se tehtyä tyhjäks sais edessä Jumalan taivaan…