Ei lemmen leikit silloin näin kuohuis hurmeessani. En aamuin enkä illoin ois sydänhaavoissani — Ma katseleisin naista kuin kielon valko-kukkaa: Niin ilman itsekkyyttä sen silmiä, sen tukkaa, ja rintaa paisuvaista ja huulten säihkyisyyttä… — Jollen olisi sairas.
Ma oisin hyvä, hellä; ja hyvyyteni kautta ma voisin sydämmellä myös muita siihen auttaa. Mull' oisi maailmassa mun elon tehtäväni, ja koko ihmiskunta ois silloin ystäväni… — Jollen olisi sairas.
—
Siks olen julma, niin julma nyt Sulle että en hellä ma olla saa! Kaihoni kaunein, huippuunsa tullen, vimmaksi villiksi pulpahtaa!
Tunnetko lemmen, mi raivoo ja riehuu,
tunnetko lemmen, mi sortoa soi?
Arvaatko murheen, mi kostoa kiehuu,
jos ei se lohtua toivoa voi?
Lempi on voima, mi leijonaks muuttuu,
konsa sen enkeli häädetään pois:
Raadellen, riidellen kaikkeen se puuttuu —
aivan kuin näljästä hullu se ois!
Näin minun lempeni leimuu ja suree, näin minun luontoni myrskyten lyö; Kohtalon käärme mun syäntäni puree, sieluni peittää hyljätyn yö…
—
Oi ruusuni, mun ruusuni, sa kullan keltainen! sa lahja käden pienoisen, sa kuiske huulen vienoisen, oi ruusuni, mun ruusuni, sa kullan keltainen!
Sua kämmenelläin kantelen kuin pesää pienen lintusen: ma hymyilen, ma punehdun ja unelmiini unohdun… oi ruusuni, mun ruusuni, sa kullan keltainen!