Järven jäät etäisyydessä ulahtelevat kumeasti.
Alhaalta, rakennuksen juurelta kuuluu hälinää. Sitten kaikki äkkiä vaikenevat… Joku ilmoittaa toiselle väräjävällä äänellä:
— Henki meni.
19.
Nämät hourenäyt nähtyään vaipui Herkko Tapio syvään uneen, jota kesti kolme vuorokautta. —
Kun hän vihdoin heräsi, oli kuume lakannut ja mies tunsi olevansa terve ja nälkäinen.
Ensi hetkellä hän kuvitteli sen voivan olla totta mitä hän näyissä oli nähnyt ja katsoi kysyvästi vaimonsa silmiin: oliko totta että hän oli rakentanut talon kruunun metsään ja oliko totta että metsäherra Berg oli saanut kuoliniskun harjahirren pudotessa?…
Mutta vaimo katsoi häneen hellästi ja rauhallisesti ja pikku tyttö Lyyli juoksi iloisesti sopottaen vuoteen viereen. Ei se siis ollut totta, mielihouretta vaan! Hän tuli vakavaksi, arkipäiväinen todellisuus selkeni selkenemistään, hän muisti äsken Metsähallitukselta saamansa päätöksen ja kaikki paikallismetsänhoitajat —
Mitä oli tehtävä?
Niin monta vuotta turhaa toivoa ja taistelua!