Se — mietti hän — on ehkä sen luontoinen että siihen tehoo imartelu? Mutta minä — en alennu niinkuin monet. Tässä täytyy — suorasukaisesti… En ole lammas, sen hän kokea saakoon. Tässä ei siis, ajattelipa pitkin tai poikin, pääse pommituksetta…
Hän alkoi taas soutaa voimakkaasti, mutta tasaisesti. Vastaan hyökyvät aallot hyrskähtelivät kovasti kokan alla ja tuontuostakin räiskähti vettä veneeseen. Puseronhihat kastuivat…
Sinä iltana Tuuliniemessä itki sekä lapsi että lapsen äiti.
* * * * *
Metsänhoitaja Berg, päästyään erilleen asiamiehestään, oli myös kiihdyksissään.
— Saakelin sosialisti! murisi hän itsekseen ruotsiksi, voimatta lukea Svenska Partietia, jolla hän joskus oli saanut haihdutetuksi sen mielialan, minkä synnytti vastenmielinen asiamies. Enin harmitti että tunsi oireita kovaan vatsaan ja peräpukamiin — aina kun joku hävytön mies hänen luonaan kävi, ilmestyi näet hemorroideja. Ja niiden hoitamisessa oli melkein yhtä paljon työtä kuin koko hoitoalueen hallinnossa. Eikä tässä voinut käyttää metsävahtejakaan…
"Åt fanders!" hän ajatteli. "Mutta kyllä vielä näytän, miten torpanpaikkoja kerjätään. Minä en päästä kruununmetsiin ainoatakaan rämsänrantalaista sosialidemokraattia! Ennen vaikka ryssän anarkistin kuin näitä — nokkaviisaita, jotka muka puhuvat yhteiskunnasta ja systeemistä ja herjaavat virkamiehiä."
Hänellä oli hämärä käsitys sosialidemokratiasta, jonka sisällöstä hän ei ollut lukenut kunnon kirjoitusta, ainoastaan jonkun pila-artikkelin puoliskon silloin tällöin Partiet'ista, sellaisetkin näinikään aamuaskareikseen…
"Huliganer!" ähkäsi hän rutistaen sanomalehden kokoon.
— Iida! toimitti metsäherra sisälle tultuaan ja hätistäen koiriaan: Kun Härman Tapio vasta tulee tänne, niin pitää Iidan sanoa ettei minulla ole aikaa. Har inte tid att bråka med pack!