— Elähän nyt Taavetti taas…! keskeytti Juntusen eukko, joka oli pistäytynyt pirttiin, tullen kodasta. Vaan vähintäkään varoituksista välittämättä ukko suutari jatkoi:
— Se olkoon sanottu kymmenen ja kymmenen tuhannen miehen kuulten että paikallis-vosmestarit eivät kelpaa Suomen tilattoman kansan kasvattajiksi ennenkuin niistä on puupäät eroitettu poikkeen ja järkitoperot kyijitty tuonne Niu…
— Taavetti! Herkiätkös? Jestapirhana tuota miestä ettei sitä vanhuuskaan nujerra… siunaili eukko sivutse pyyhkäisten, mutta ukko Juntunen jyristi:
— Ei saa akkaväki sotkeutua miesten arvoasioihin. Menehhän Eveliina pihalle siksi aikaa kun saarna kestää. Kohta tässä aamenen sanon sanankuulijoilleni.
Hän oli tovin aikaa vaiti, öykkäili itsetietoisesta purasi pikilankaa sekä nauroi pitkään ja leveänmakeasti:
— Se tuota on sillä kurilla, kuulkaahan miehet työntekijät, että-jotta kun meillä on harvain valta hallitsemiseen, niin on monen oikeus puhumiseen, ja jos ei tilattomat suutansa aukase, niin kannot kankailla kirkuvat — ne juuraskannot, jotka nyt jäävät ruununherrain jäliltä ja joitten päältä korjatuista rahoista ei hyrrän pyörylää palaa paikkakunnan hyväksi.
Ukko Juntunen katsoa tuijotti tovin aikaa paikkaamaansa saappaaseen, viskasi sen sitten äkkiä loukkoon, kohottautui seisaalleen ja läksi ulos.
Myös jätkät alkoivat haukotellen nousta ja työntyä työpaikoilleen ja, niinkuin ennenkin, kuului metsän läpi ajaessa hyväksyvää arvostelunporinaa Taavetti Juntusen puheitten johdosta. Se ukko se osasi! Se se aina iski kuin moukarilla alasimeen. Se se rahvaan asiat ällin kanssa hunteerasi ja justeerasi, kun itse luki kuin paras pappi Työmiestä — ja muita tietosanakirjoja.
Vaan illan tullen, kun ukko Taavetti jälleen istui pölkkynsä ääressä ja pirtissä vallitsi kotoinen hiljaisuus, alkoi kesäisen järven tyyntyvältä seljältä kuulua iloinen tykytys ja, kuten vuosi takaisinpäin, ajoi sieltä taas sinikeltalippuinen moottorivenhe täynnä metsäherran seuruetta: hattupäisiä naisia, helapanta-koiria ynnä valittua miesseuraa. Ja Rämsänjärven peilityyntä pintaa pitkin karkeli ruotsalaisen laulun hyrinä ja ylimieliset huudahdukset. Se näytti olevan iloista, nuorekasta väkeä, jota eivät huolet painaneet. Se vihelteli vain ja osasi nauttia elämän mukavuudesta. Mihin ne taas menivät, sitä ei Ukonpirtin Taavetti arvannut, niillä oli aina olevinaan joku tärkki menopaikka, vaikka sen jokainen tervejärkinen työmies tiesikin että moiset moottorimatkat olivat niitä tavallisia herrain tyhjäntoimitusreissuja.
"Pysyisivät kotonaan ja tekisivät työtä, mutta niiden piti alituisesti olla lietsussa kuin mustalaiset!"