— Satojakin tuhansia, paransi neuvoja.
— Se on järjestystä! jymähti laveaotsainen ja iski silmää yli järven aivankuin syyllistä etsien.
Seurue palasi takaisin kylään. — Herkko Tapio kirjoitti tällä kertaa itse anomuksensa. Hän huomautti jonkinlaisesta väärinkäsityksestä, mikä näytti syntyneen edellisen anomuksen johdosta — jota hän sitäpaitsi ei itse ollut kirjoittanut — perusteli tarkoitustaan talon teossa, mainitsipa vielä rakkaudestaan metsäänkin ynnä korpielämän ihanteisiin sekä vetosi lopuksi myötäliittämäänsä maanviljelysvirkamiesten antamaan kirjalliseen puoltolauseeseen Käkiniemen viljelyskelpoisuudesta. "Kunnioittavimmin" pyysi hän siis uudestaan tulla huomioonotetuksi Suomen Metsähallituksessa. Asiamiehekseen hän jo edeltäpäin oli puuhannut erään helsinkiläisen toverinsa Raiskion, jolle hän paperit lähetti.
Ja uusin toivein, sykkivin sydämin hän jälleen jäi odottamaan asian ratkaisua. Olisihan ihme ellei Metsähallitus ottaisi anomusta varteen? Hänellä oli kiittävä lausunto ammattimiehiltä, tottahan ne tepsivät enemmän kuin yksi ainoa vastahakoinen metsäherra!
Niin — herra Berg. Hänelle oli kai pakko ilmaista, miten anomus oli perusteltu, sillä hänen välitystään tietysti taas vaadittaisiin hallituksesta.
Herkko Tapio kiiruhti viikon kuluttua ilmoittamaan asianmenosta.
Herra Berg ei tällä kertaa puhunut paperikorista. Hän pyöristi silmiänsä, nyrpisti hienokseen nenäänsä ja kiversi lyhyitä viiksiään, mutta heittäytyi kohteliaaksi.
Niinkö? Todellako? Vai oli käsityömestari Härmän Tapio niin vakavasti tarttunut tuohon vähäpätöiseen torppajuttuun että vartavasten oli kuljetuttanut maanviljelysvirkailijat paikkaa tutkimaan. Oikeinko todenteolla olivat arvioineet paikkaa soveliaaksi? Djah. Jaa…
Saikos luvan tarjota paperossin? Eikö? Jassoo, oliko Härman Tapio raitis mies? — Bonde, hva' ä' de' för konster? Va' inte dum!
— Vai tahtoisitte varmuudeksi paikallismetsänhoitajankin uutta tarkastusta? Bisss…