Hän puhui yhtaikaa koirilleen ja Herkko Tapiolle.
Audienssi loppui siihen että metsäherra lupasi pistäytyä Käkiniemessä, vieläpä sopi siitäkin että Tapion tarvitsi itsensä olla läsnä toimituksessa.
Ja eräänä pilvisenä maanantaipäivänä sitten tapahtui tämä varsinainen torpantilantarkastus siten että metsäherra Berg ajoi Käkiniemeen moottorillaan parhaimman luottamusmiehensä välivahti Konsta Kouhosen kanssa, mutta Tapio saapui myrskyn takia poikkimaisin jalkapatikassa. Ja herra Berg, tervehdittyään kädestä pitäen Tapioa, käski Konsta Kouhosen vuolla kepakon, jolla maan viljelyskelpoisuutta tutkittaisiin…
Ja nähtyään maassa reijän, jonka maanviljelysvirkailijat olivat kaivaneet, pisti siihen keppinsä, veti ylös ja, silmiään välkyttäen sekä keppiin tarttunutta multaa tarkastaen, lausui:
— Tämä on hirveän huonoa maata. Tämä sisältää kvartsia.
Ja mestarinsa opetuksen mukaan myös Konsta Kouhonen säesti että, "vartsi" oli kehnonlaista viljelysmaata.
Vielä toisenkin kerran metsäherra pistätti kepakolla kahden mättään väliin, mutta ei sanonut mitään. Sitten hän pienen vihellyksen lomassa noin niinkuin sivumennen kysäsi, mihin kohti Tapio oli aikonut mökkinsä rakentaa. Herkko Tapio vei metsänhoitajan sakeimpaan männikköön ja yritti selittää että juuri tähän kohti hän oli asumustaan ajatellut, mutta hoitaja kuljetti hänet syrjään ja pysähtyi erääseen kolkkaan, josta ei voinut minnekkään nähdä.
— Tähän sopii tehdä! hän kehoitti silmiään välkyttäen.
— Eihän meikäläinen ole hämäläinen! huudahti Herkko Tapio ylpeästi.
— Minä tahdon nähdä vettä ja maisemaa, kun kerran korpeen asetun.
Ihmisen elämä, nähkääs, herra fosmestari…
— Vai niin! keskeytti metsäherra ivallisesti. — Siis näkyalan mukaan sosialistit torpanpaikkoja valitsevat? Pohjalaisten talonpoikain typeryys huomataan juuri siinä että he pyrkivät vaaroille, joilla tuuli tuntuu.