— Se on kai vapauden rakkautta, herra metsänhoitaja! virkkoi Herkko
Tapio terävästi.
— Jaa, mutta torppari-sosialisti ei tarvitse vapautta! vastasi herra
Berg.
Herkko Tapiolla veret nousivat päähän ja hän tahtoi vastata voimakkaammin, mutta nähdessään Konsta Konhosen luihun katseen sekä kaikessa esimiestään orjastelevan käytöksen, hän siinä määrin synkisyi tätä osaveljensä surkeata epäitsenäisyyttä että vastaus takertui kurkkuperään ja hän vain polkasi vihaisesti maata siinä metsäherran jälessä astuessaan.
"Rahan vuoksi tuokin raukka matelee…" Hän oli mielessään varma siitä että metsäherra taas oli antava epäävän lausunnon. Ei olisi kannattanut kysyäkkään, mihin tulokseen metsänhoitaja nyt toisessa tarkastuksessaan — jota kesti 20 minuuttia — oli tullut. Mutta kun Tapio vakuudeksi asiaa uteli metsäherran juuri astuessa moottoriin, sai hän ihmeekseen suosiollisen vastauksen:
— Kyllä! Kyllä hyväksyn. Huolimatta siitä että Härmän Tapio vähän lapsellisesti on valinnut koko asuinpaikan.
— Kiitoksia! sanoi rannalle jääpä, jota ei moottoriin pyydetty, ja kohautti hattuaan.
Moottori läksi ja metsäherran silmät kiiluivat.
Jumala noita silmiä! Mitä niissä ilmeni?
Herkko Tapio jäi kuin kiinninaulattuna siihen paikkaan rannalle, johon herra Bergin katse oli osunut häntä kohti. Ja vielä sitten, kun huvialus oli kadonnut näkyvistä niemen taakse, kiusasi häntä saamansa suosiollinen vastaus: "Kyllä! Kyllä hyväksyn. Huolimatta siitä että…"
Osasi se herra käyttää asemaansa, vaikka oli niin ty…