Herrajoukon lähdettyä moottorilla takaisinpäin — he päättävät jatkaa syntymäpäiviä — lähtevät myös metsänvartijat veneellä soutamaan pitkin terässinistä, lokakuun kylmänuhoista järvenselkää. Ovatpa he melkoisen mahtavia miehiä nämä metsänvartijat, kukin kokien tehdä itsestään sellaisen kuvan minkä arvelee sopivan asemansa puitteisiin.
— T - jaah! jahkaisee yksi, jolla on musta liivi ja paksut kellonperät. — Kyllähän se mies nyt joutuu kiikkiin. — Sietää hälle nyt ylöslukea parakraahvi käsikirjasta, sanoo toinen, jolla on viheriä-pantainen hattu ja helapäinen paperossinhulkki.
Metsävahdit nauravat komeasti ja rohkeasti.
Mutta Konsta Kouhonen, joka tätä komennuskuntaa johtaa, irvistelee merkitsevästi ja huopaa mitään puhumatta. Hänelle on esimiehensä äsken, rannalla erottaessa, kuiskannut korvaan että hän, metsänhoitaja Berg, on hankkiva hänelle, Kouhoselle, ylimääräisen palkinnon, jos hän, Konsta, on osoittava erityistä uutteruutta Tapion rangaistukseen saattamiseksi. Sellaisia käyttövaroja kuuluu hyvin järjestetyllä hallituksella aina olevan varattuina. Konsta Kouhosessa on urkkijan vikaa, mies soveltuu erinomaisesti näihin tehtäviin.
— Virkavelimiehet! rykäsee Konsta Kouhonen veneen perästä. — Tässä täytyy tehdä ohjesääntö perille päästessä. Se nähkääs… mökin isäntä itsekkin… rolitaari… solitaari…
He saapuvat rantaan päivän jo hämärtäessä ja piilevät maihin pienen pikimustan saunan suojassa. Sitten neuvoteltuaan lähtevät jymisevänä jonona nousemaan Ukonpirtin pihaan, Konsta etumaisena, luihuna ympärilleen vilkuillen.
Mutta siinä on ukko Juntunen pirttinsä oven ulkopuolella heitä vastassa, iso kurikka kädessä. Hänen otsansa paistaa leveänä ja aatevarmana, silmät tähtäävät läpitunkevasti tulijoihin ja rypistäen kulmiaan hän kysyy:
— Mitä on asiaa?
— Eipä erinomaisempaa! vastaa Kouhonen pysähtyen vaistomaisesti ja iskee silmää toisille metsävahdeille. Nyt on kylmä ilma. Eikö saisi lämmitellä pirtissäsi?
— Ei minun pirttini ole metsäkoiria varten rakennettu! jyrähyttää ukko Juntunen aavistaen tulijain aikomukset.