Ah! siellä hakataan, veistetään, sahataan, hinataan ja taotaan sekä puunuijilla että rautamoukareilla.
Ja nopeasti kohoaa rakennus pilkistäen hauskasti vihantanuoren metsän lävitse.
— Isä hoi, joko se on koti valmis? huutaa pikkuinen pellavapäinen tyttö.
— Kohta, kohta! vastaa Tapio riemukkaasti ja iskee honkahirsiä niin että maisema kumahtelee.
On olevinaan marraskuun pakaskirkas, punertava päivä. Työmiehillä on aikomus tänä iltana viettää iloiset harjannostajaiset, sillä rakennus on vailla vain harjahirttä, jota paraikaa hinataan pitkin loivia kaljuja…
Ja punainen lippu liehuu katolla — — — — —
Silloin saapuu metsäherra asestetun joukon kera. Saapuu silmät ilkeänloistavasti välkkyen, varmana voitostaan. Hänen takanaan ähkii lihavanhyllyvä nimismies, hämillään ja pöhnänpunaisena kolmen konstaappelinsa keskessä. Ja mukana mustassa salkussa, jota metsävahdin rusettikaulainen poika kantaa, on pinkka sekä kirjoitettuja että kirjoittamattomia virkapapereita ja asiakirjoja.
— Härman Tapio! astukaa alas! huutaa metsänhoitaja Berg kaikuvalla äänellä, ylpeänä että saapi johtaa komennuskuntaa kapinajoukkoa vastaan. Hän käskee ruotsiksi nimismies Pykälän asettamaan vartioketjun ympäri rakennusta, jotta ei rosvopäällikkö mitenkään pääsisi pujahtamaan karkuun. Ja kun rakennus on piiritetty, huutaa hän taas ylös ilmaan:
— Härman Tapio, astukaa alas — koreasti! Ylhäältä kuuluu outo naurahdus. Siellä on neljä miestä Tapion seurana hinaamassa harjahirttä paikoilleen.
— Tulkaa… perkunas… alas! läähättää nimismies. Täällä pidetään poliisitutkinto. Ei ole leikinasia. Heti!