— Mihinkä ne nyt katosivat?
— Rakkauden kaivoon!…
Näin puhelivat ihmiset.
Jo helähtivät torvet vienoihin valssin säveleihin ja lattiat alkoivat sihistä, palkit kumista, kannukset helistä, silkkiset hameet suloisesti hulmuta ja väkevä hajuvesien leyhkä tuulahteli hivelevästi ovissa tungeksivain sieraimiin. Välähteli lamppujen loisteessa kirkkaita nappeja, kultalankaisia paraati-epoletteja, välähteli kiiltonahkaisia upseerisaappaita, välähteli sapeleitakin ja rintaristejä. Vilahteli valkoisia avokauloja ja täyteläisiä kalvosimia, kultaisia ja luisia rannerenkaita ja tulipunaisten alushameiden liepeitä… Ja kuului kuiskauksia "kuinka erinomaista! kuinka hauskaa! ihan paratiisi maan päällä!"
Mutta kaukana tästä humusta vaelsi kaksi ihmistä, kaksi lempeä janoavaa ihmistä, jotka yhtenä hetkenä luulivat olevansa onnelliset, toisena hetkenä taas neuvottomina katselivat onnensa jumalatarta silmiin. Eivätkä kumpikaan tietäneet, mistä ihmisonni riippui. Eivätkä kumpikaan olleet kypsyneet siihen, johon elämän tuomari heitä vaati.
He luulivat olevansa yläpuolella tuota turhamaista joukkoa, joka hilpeänä kerääntyi tanssimaan puolihumalaisten upseerien kanssa, mutta rientäkäämme tutkimaan, millä korkeilla asioilla he itseänsä tänä syyskuun iltana huvittelivat. Korkeita asioita tosin lienee ollut, mutta korkeuksista he yhtäkkiä suistuivat mailman mataluuksiin ja tapahtui se seuraavalla tavalla.
Heidän oli sanominen hyvästit toisilleen. Herra Karmilla sattui olemaan käsissään hansikkaat, joita hienouksia hän tavallisesti ei käyttänyt, ja joku tuntematon voima pani hänet nyt tarjoamaan hansikkapäällistä kättä ystävälleen hyvästiksi. Nirvana von Eidmann ei sitä huolinut, vaan tehden hylkäävän liikkeen nykäsi jyrkästi takaisin jo ojennetun kätensä, jossa myös oli hansikas. Herra Karm katsahti ystäväänsä suoraan silmiin, jotka kirkkaan-ylpeinä kiilsivät tähtien valossa, ja sanaa sanomatta tarjosi toistamiseen hansikoidun kätensä, sillä hän ei tahtonut olla "etiketin orja", kuten hän itseksensä ajatteli. Nirvana yhä kieltäytyi jyrkästi. Silloin lausui Solmu Sortimo:
— Mademoiselle von Eidmann, miksi se halveksitte minussa sitä, mitä ette itsessänne halveksi? Miksi naiselle päinvastoin muka luetaan säädyllisyydeksi, kun hän hansikas-kädessä miestä kättelee?
— Naiselle on kerrassaan säädytöntä ottaa vastaan hansikoitua kättä miehenpuolelta, — vastasi Nirvana loukkaantuneesti. — Minä olen sivistynyt nainen, enkä suostu raakoihin tapoihin! lisäsi hän suuttuneena.
— Vanha laulu! väitti Solmu Sortimo. — Jos suoraan menemme tämän pikkuasian ytimeen, niin täytyy teidän tunnustaa että sydämmenne ei vähintäkään loukkaudu siitä että puristatte hansikoitua kättä. Eikös niin? Ainoastaan sentähden että muut ja muoti teille tämän ovat opettaneet, te tällä hetkellä kieltäydytte kättelemästä minua! Toisin sanoen: ainoastaan sentähden että olette elänyt ikäänkuin apinain parissa, tämä nyt teistä näyttää säädyttömältä!