— Pidätte kai paimenta nyt lehmillenne? kysyin.
— Ei ou pietty… ei sitä jouvva kun on heinä-aika… Siellä ne on nytkin niityllä lapset, me vain akan kanssa tässä kotinurmilla…
Akka oli siinä puhellessamme ilmaantunut luo ja näkyi saavan kiirettä minun tähteni. Sitten astuimme kaikin pieneen pirttiin, ja me isännän kanssa pistimme tupakaksi. Tuuman ukko se oli Julma-Tuomas, nykyiset asiat näytti hyvin älyävän.
Vaan minun mieleni paloi tällä kertaa omalle alalleni ja minulta pääsi kesken kaikkea leveä kysymys:
— Oletteko te koskaan nähnyt karhua?
Akka näytti vähän hätkähtävän etten käyttänyt karhulle mitään verhonimitystä, mutta ehätti kumminkin ennen miestänsä sanomaan että:
— Onhan se meijän Tuomas toki mehtäläisen nähnyt, kun on sille saarnankin pitänyt… ja eukon silmät alkoivat omituisesti kiillellä ja suu oli naurunmutrussa.
Ymmärsin että tässä piili jotain lystillisempää, eikä minun tarvinnut kuin katsahtaa isäntään, niin tämä jo rupesi, piippuaan pöydän syrjään koputellen, kertomaan seuraavaa tosijuttua:
"Se oli niityllä, tuolla toisella puolen rajaa. Minä olin ongella lammin rannalla. Siinä kun seison, niin havaitsen äkkiä kontion kankaan laidassa. Mitä se siinä lie itsekseen hommaillut, se oli selin minuun eikä ollut vielä minua havainnut. Minä silloin karjasin oikein isolla äänellä — siitä kun se säikähti ja lähti äkisti minua kohti tulemaan niin että tantere tömähteli — minä sille aloin vastaan karjua että: älä tule, älä tule! vaan tämä yhä tulla tormoaa ihan eteeni… vaan kun minä yhä huuan että: älä sinä tule — et soa tulla! niin alkaa maata repiä, näinikään (kertoja näytti) vetää jalkojaan köykkyyn ja maata repii ja höhisee, höhisee… siitä sitten kellahtaa perätörään murron viereen ja yhä höhäjää, ja meinaa niin kuin että peälle… minä sille karjun että et soa tulla! En minä sitä oo ennen uskonut että se ymmärtää ihmisen puhetta, vaan kyllä minä nyt uskon että ymmärtää se hyvinkin — minä aloin sitä siinä haukkua ja häpäistä: 'mikä sinä oot kötys, joka tuut aseettoman miehen peälle' — minulla oli vain hieno onkivapa, ei mitään muuta — 'tule sinä silloin kun on aseet, niin silloin koetellaan vastakkain! Vaan nyt mäne poikkeen… eihän se Jumala sinua sitä varten oo luonunna jotta sinä aseettomia hätyyttelet'…"
— No menikö se pois? keskeytin minä nauraen.