— Tunnetteko Kalevalaa? uskalsin kysyä.
— Shto takoje?
Hän katsoi minuun neuvottomasti. Selitin että Kalevala oli muuan merkillinen kirja, jonka sisältö oli osaksi kerätty juuri täältä Latvajärveltä. Mainitsin että Kalevala myös oli käännetty venäjänkieleen.
Hän ei sanonut milloinkaan elämässään kuulleensa sanaakaan semmoisesta kirjasta. Hädintuskin hän tiesi että viimeiselle runolaulajalle Miihkali Perttuselle oli hiljattain pystytetty patsas hänen oman kirkkonsa kalmistossa.
— Nikagdaa njee slyhal! Ei ollah konsa kuultuna!
Seurasi vaitiolo. Sitten kysyin ympärilleni katsahtaen:
— Onko teillä täällä minkäänlaista kirjallisuutta?
Isä Gabriel huoahti. En huomannut, vastasiko hän mitään, sillä hänen huokauksensa selitti kaiken.
— Tunnette kai sentään omianne? jatkoin minä. — Esimerkiksi
Turgenjevia, Dostojevskia, Gogolia, Pushkinia — klassikoita?
Latvajärveläinen pappi ei vastannut heti. Sitten hän verkakseen, venyttäen virkkoi hiljaisella, haikealla äänellä: