Onpa sellaisiakin maita kuten Jaappani, jossa ihminen ajoneuvojensa eteen valjastaa toisen ihmisen, jolla on vahvat konkarin koivet ja joka juoksee kuin strutsi pitkin kujia ja katuja. Sitäkin pidetään luonnollisena!
(Kuka takaa ettei jossakin maan sopukassa ajeta kissalla, jolla on "seitsemän peninkulman saappaat"?)
Paitsi kaikkia näitä hyviä Jumalan luomia vetureita on liikehimoinen ihmiskunta keksinyt itseliikkuvan konekarjan, joka sen tahtoa tottelee. Junat, sähkövaunut, polkupyörät, moottorit, automobiilit, laivat — nuo kaikenlaiset vesiperhoset, virtahevot ja merihirviöt — siunatuksi lopuksi lentokoneet ja ilmalaivat!
Kaikki ovat juhtia, joilla junnataan ympäri mailmaa.
Mutta meillä on vain poromme! Ja me tyydymme poroomme ja kiitämme
Luojaa tästä yhdestä ainoasta laitoksesta.
Se on meidän harmaja hevosemme, meidän "islantilainen ponimme"; se on meidän "dromedaarimme" ja "norsumme" aarniometsissä ja lumilakeuksilla; se on meidän automobiilimme tunturituiskuissa; se on meidän "puhvelimme" kinoksia puhkaistessa ja "Grönlanti-hurttamme"; se on meidän lentokoneemme — sillä sillä me lennämme halki ilmojen, poikki vaarojen ja ylitse paukkuvien jääkenttien. Kuka kokenut porourheilija ei tietäisi, kuinka poro lentää?
Kun sen kaikki koivet ovat niin kiihkeässä toiminnassa että ajajan silmä lumipilven läpi tuskin erottaa kavioiden maassa käyntiä — niin moista vinhaa vauhtia jo voipi verrata lentämiseen, joka on melkein yhtä huimaavaa kuin ilmojen korkeuksissa liitäminen biplaanilla tai monoplaanilla!
Totta tosiaan:
Me, porourheilijat, tiedämme, miksi me ylistämme poroa.
Ensiksi: siksi kai että porolla ennenkaikkea pääsee!