Meissä heräsi kummallisia epäluuloja ja aavistuksia…

Kievarin väki oli vakuuttanut ettei kukaan heistä ollut yöllä liikkunut makuuhuoneemme etehisessä. Olipa kuka hyvänsä, mutta — — —

Kun useimmat meistä jo olivat sitä mieltä että Akonlahti on jollakin tavoin ikävystyttävä paikka, johon Jumala varjelkoon ketään toista kertaa tulemasta, suoritimme runsaanlaiset maksumme kievariin, valjastimme poromme ja laulettuamme erolauluksi lentiiralaisille ystävillemme siinä kievarin pihalla, "Oi terve Pohjola!" läksimme kiireesti ajamaan Suomen rajaa kohti.

* * * * *

Nyt vasta alkoi meidän Kalevalapäivän viettomme — oli näet laskiaistiistai ja helmikuun 28 päivä. Mitä raikkahin talvisää, ja metsätie, joka veti suoraan Kuivajärvelle, mitä viehättävin! Suksiltaan ajava nuorukainen lennätti iloisena airuena viestiä paluustamme sinne, jossa oli ollut "hyvä olla". Me ajoimme hurjasti ylös ja alas kymmeniä mäkiä alitse kaartuvien koivujen ja saavuimme tähtien syttyessä helisevänä jonona tutulle rannalle, jossa jo Saavisen virkut tyttäret olivat pistäneet saunan lämpiämään.

Siinä olivat kuivajärveläiset ystävät taas kaikin pihalla vastassa, tervehyttäjiä tervehyttämässä, siinä heleäpukuiset tytöt, siinä sorokkapäiset minnat, siinä isäntä Oleksi juhlallisena, jäkäläkori valmiina. Ja sisällä saijut, sultsinat ja — kisat. Kisat sinä iltana aivan erikoiset, ne muodostuivat ihan itsestään iloisiksi illatsuiksi, joissa laulettiin, karkeloitiin, vieläpä puheitakin pidettiin. Puhui brihamme, akonlahtelaisesta painajaisesta vapautuneena, korusanoin karjalaisuuden henkisistä helmisimpukoista, puhui parrakas ikäpresidenttimme yhä tutkien syntyjä syviä, puhui myös somasti paikkakunnan kokenut lastenopettaja kiittäen vieraskäynneistä…

Myöhäiseen yöhön saakka, tyhjentymättömin innostuksin, jatkui tätä illatsua, jossa nuoret ja vanhat olivat mukana. Siinä meidän Paavot palavissa päin peuhaamassa, siinä lukkarit ja Luukkoset luihkaamassa, siinä laupeudensisaremme sirittämässä. Siinä jykevä "sotarovasti" jytyämässä hehkuvin silmin, siinä "brihamme" kuin tulinen kekäle lentämässä, leimuamassa, siinä Jouhkikin joluamassa ja ennenkaikkea — Oudit ja Tarjat, Matrot ja Martat, Palakat, Parot ja Irot iloitsemassa:

"Tulje, tulje kanssanji tanssimahanj!
Olje, olje omananji ainianj!"

Oltiin yksimielisiä siinä ettei moisia illatsuja onnistuttu toimeenpanemaan parhainkaan voimin missään suomalaisen kirkonkylän nuorisoseurassa, vielä vähemmin sivistyspesäpaikoissa. Niissä ilmeni aina jotakin kankeutta, teeskentelyä ja mielihappamuutta. Mutta täällä oli tunnelma taipuisa, pehmoinen kuin silkki. Siis vielä viimeisen kerran: eläköön vapaa karjalainen elementti! Kukoistakoon porokaravaanin keidas vuokkilaisessa erämaassa, kinosten keskellä. "Kukkula, kosteikko, saari"! "Kaukana ja korkealla" pohjoisessa! Suotta se kantaa kuivan nimeä. Mutta ehkä se juuri on sille onneksi. Siten se säilyy liikojen matkailijain kosketuksilta.

Viides yömme pororetkellä? — se oli päivän hedelmä. Pienoinen, kirkas malja kierteli kuin taikakalu vuoteelta toiselle, missä suinkin sielu vielä valvoi. Pisara Vienan virran pyörtehistä!? Ja uroot tulivat runolliselle tuulelle, alkoivat tehdä toisilleen mieltäliikuttavia tunnustuksia… Se valkoinen koirakaan ei enää tarrannut kenenkään jalkoihin. Olimme ikäänkuin siirrähtäneet operetin ja hilpeäin lyyrillisten farssien alalta vakavan draaman kulissien taa. Filosofoitiin itse elämän ydinkysymyksistä — — — Kuvitelkaa mielessänne: Kuivajärvellä!