Kaikki punakeltaiset värit valjaissa ja pukimissa ovat peittyneet lumeen!
Karjalassa käynti kangastaa mielissä kuin häipynyt unelma!
Sadun valhettako tosiaan kaikki — ihmisluonnon alkuperäisyys, elämän säyseä ilo, runous ja laulu?
Eihän toki? — Vielä kajahtaa yhdestä ja toisesta pulkasta rohkaiseva huuto. Vielä kohoaa läpi harmajan ilmankin repäisevä karjalaismarssi…
Mutta äänet ovat käheät kosteudesta — joltakin on ääni tykkänään murtunut ja kurkusta lähtee vain hullunkurinen, kukkopojan tapainen kiekaus…
Että pitikin loppua se kirkas pakkanen? Pakkanen — kaiken hyvän tuoja, porourheilijan oikea atmosfeeri, pulkan voide ja poron voimabalssami!
Oi kirottu etelän puhuri! Mitäs tulit, sinä Parisin imelä bulevardileyhkä, meitä korven vaeltajia ennenaikoja kiusaamaan? Käänny takaisin! Salli pohjoisen porottaa…
Äts turkanen!
Poro kuin etana!
Kuin aasintamma!