Kuin Faaraon lehmä!
— Menetkös siinä! Äläkä kuhni! Hei jälkiin…
"Suu — loi — sees — sa Suo — mees — samme
Ois — ko maa — ta arrr — maam — paa!"
Joo, joo, rakkaat veljet ja sisaret räntäsateessa ja Rämsän kylässä, niin se on kuin se äskeinen Vuokin muija sutkautti että "Jessus siunatkoon, eihän meillä toki semmoista syntiä harjoteta jotta nuoret kisaileisi — tässä kylässähän on tulevalla viikolla virsikinkerit".
— Hei nuoret miehet! huusi ikäpresidentti ja hyppäsi seisaalleen pulkassa, jossa hän seisoi vakavana kuin tukkijätkä uivan hirren päällä. — Kuulkaapas vanhan partasuunkin sana. Jos eivät Vuokin miehiset miehet joka talosta paraikaa olisi maantien multatyössä, niin panisimmepa tottavie toimeen "Rämsän kaupungissa", ihan tänä päivänä, semmoisen näytelmän että se muistettaisiin vielä tulevallakin viikolla. Puheita, laulua, järkevää juttua — ja lopuksi kisat.
— Herra presidentti! vastusti toinen puhuja, joka myös oli hypännyt seisaalleen pulkassaan. — Teidän korotettu olentonne näkyy unhoittaneen, minkä mahtavan sielunpaimenen valtakuntaa nämät vaarat ovat, joita paraikaa harhailemme. Täällä saa tuskin viheltää ennenkuin akat ja ukot ilmiantavat kinkeripapilleen että meillä kävi itse vihtahousu villitsemässä rahvasta…
— Juuri sentähden — kapinaan! keskeytti ikäpresidentti kättään heilahuttaen ja hänen partansa tärähti innostuksesta niin että lumet karisivat pulkkaan ja parran iloinen karjalainen väri paljastui.
Tämä itsessään vähäpätöinen tapaus teki niin valtavan vaikutuksen retkikuntaan että koko karavaani alkoi laulaa tuota iänikuista pohjoismaista rekihymniä:
Onpa vielä Suomessa miehiä ja miehuutta, tointa sekä taitoa Suomen poikain povissa!
Mutta räntää yhä satoi herkeämättä ja tuuli voihkaili kituhongissa, ilta pimeni, keli kehnoni kehnonemistaan — ja parrat, pulkat, porot peittyivät tuiskuun ja yöhön.